Sepon ja Soilikin lapsuus on kulunut yhteisissä leikeissä syrjäisen Sääskiveden körttipitäjän pappilassa. Seppo on pappilan piian poika ja Soilikki papin tytär. Nuoret päätyvät yhteen, mutta molempien loppuelämän ylle luo synkän varjon rovasti Rantasen isäjumalainen auktoriteetti. Pappilan rauhaisa idylli kätkee taakseen kammottavan salaisuuden.

Mesimarjani, pulmuni, pääskyni on järkyttävä kuvaus insestistä ja sen tuhoisasta vaikutuksesta uhrin persoonallisuuteen ja tasapainoisen elämän mahdollisuuksiin. Kirjailija kuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä sekä keski-ikäisen miehen ahdistusta realistisesti, rohkeasti, jopa raadollisesti. Romaani on myös vetoomus ihmisjärjen puolesta uskontoa ja erityisesti kiihkouskovaisuutta vastaan. Samalla se piirtää havainnollisen kuvan siitä mullistuksesta, jonka suomalainen yhteiskunta on kokenut 1950-luvulta tähän päivään tultaessa.

Mesimarjani, pulmuni, pääskyni jatkaa upealla tavalla syntyjään pohjoissavolaisen, sittemmin Lohjalle asettuneen Hilkka Ravilon (s. 1940) kirjailijanuraa. Hänen esikoisteoksensa Kuin kansanlaulu julkaistiin vuonna 1991 (Sahlgren).

 

-------------------------------------------

Tämä on todella hyvä kuvaus insestistä ja keski-ikäisen miehen ahdistuksesta kuten kirjan takakansi kuvaakin.

Etenkin keski-ikäiseen Seppoon on helppo samastua. Hän on sympaattinen hahmo, kun yrittää kaikkensa perheen eteen eikä saa seksiä koskaan, joutuu alistettuun asemaan, lähinnä jonkinlaiseksi välineeksi. Soilikki siirtää seksuaaliset traumansa Sepon kannettaviksi. Toisaalta Seppo on aika lapsellinen ja naiivi mies silti vain palvoessaan Soilikkia ja tyytyessään koiraakin alhaisempaan asemaan perheessä.

Soilikki on jotenkin epäuskottavan tuntuinen hahmo. Vielä kirjan luettuanikin on sellainen olo, että voiko tällaista ihmistä olla. Toisaalta kuin pieni viaton lapsi, tahdoton ja lapsellinen, toisaalta syöjätär ja vallankäyttäjä. Ehkä tässä sitten näkyy Soilikin persoonallisuuden pirstoutuminen, tietynlainen dissosiaatio, on kaksi minää joilla ei ole tekemistä toistensa kanssa?

Kirjan lopussa kaikkea alkaa tapahtua vähän turhankin hurjalla tahdilla. Jännite laukeaa, salaisuudet paljastuvat yksi toisensa perään. Uskottavuuskin vähän kärsii. Lopusta en pitänyt. Minusta kirjan olisi voinut vähäeleisemminkin viedä päätökseensä.

En myöskään pitänyt siitä, että seksuaalinen väkivalta rinnastettiin suoraan uskontoon, jolla ei kuitenkaan sen kanssa ole varsinaisesti mitään tekemistä. Toki monet seksuaalisesti häiriintyneet ihmiset toteuttavat fantasioitaan uskonnon suojissa, mutta siitähän uskossa ei ole kyse.

Maailma on muuttunut paljon ja muuttuu Sepon ja Soilikin elämän aikanakin. Ajankuvausta oli myös kiehtovaa tästä kirjasta lukea.