Jonas Eckel on vannoutunut poikamies, kunnes eräänä päivänä hänen elämäänsä kirjaimellisesti kävelee nainen, pyöreä, pehmeä, herttainen ja kahvintuoksuinen, aavistuksen yksinkertainen ja avuton Lillian Ask.

Jonaksesta ja Lillianista tulee aviopari, koska muu ei tulisi kysymykseenkään. Pian alun auvo muuttuu kasvavaksi ahdistukseksi. Jonas saa houkuteltua Lillianin matkalle Portugaliin pelastaakseen murenemassa olevan liiton. Epäilys kasvaa, ettei kaikki voi päättyä hyvin...

Jonas Eckel on erinomainen ihmismielen kuvaus ja hyytävä trilleri, joka vie lukijan mennessään. Fossum kuvaa tavallisen oloisia ihmissuhdeongelmia hämmentävällä tarkkuudella.

--------------------------------------

Luin tätä kirjaa pätkissä, joten ajatuksetkin siitä ovat ehkä hieman katkonaisia. Minusta Karin Fossum osaa kuvata loistavasti neuroottista ihmistä (Jonas Eckel), jonka elämä on täydellisesti järjestettyä, virheetöntä ja lähes tapauksetonta. Muistaakseni Murtuma-teoksessa oli vähän samantapainen mies. Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään - kunnes hän kohtaa toisen ihmisen eikä voikaan elää enää pelkästään omien tarkasti määriteltyjen sääntöjensä mukaisesti. Siitä seuraa ahdistusta, vihaa ja lopulta jonkinlainen romahdus/räjähdys/repeämä/murtuma.

Koska olen itsekin  varsin neuroottinen, nautin lukea tällaisen ihmisen ajatuksenjuoksusta. Jollakin tapaa ihailenkin Jonas Eckeliä. Minua esimerkiksi kiehtoo se, miten hän kontrolloi kaikkia tekemisiään. Hän ei koskaan reagoi spontaanisti, vaan suunnittelee jokaisen tekonsa ja jopa jokaisen ääneenlausutun repliikkinsä tarkasti. Avioliitto on kuitenkin ahdistava, Jonas ja Lillian elävät täysin eri maailmoissa eivätkä löydä tietä toistensa luo. Viha, turhautuminen ja seksuaaliset paineet kasvavat hallitun kuoren alla.

Kaikki kulminoituu etelänmatkalla, jossa Jonas yrittää parhaansa mukaan saada uutta yhteyttä Lillianiin, mutta tämä ihastuukin "mekaaniseen mieheen" eli näyttelijään, joka on maalattu kultaiseksi ja joka liikehtii mekaanisen nuken tavoin. Jossain mielessä tämä mekaaninen olento muistuttaa sitä Jonasta, joka esittäytyy kirjan ensilehdillä: "Tunnen olevani hyvin erikoinen. Tuntuu kuin minua valaisisi oma valo. Minulla oli jo lapsena erityistä säteilyä. Mutta sitä ei nähnyt kukaan. Ei ennen kuin vartuin aikuiseksi ja tapasin Lillian Askin."

Loppu on traaginen, ja siitä tulee mieleen aiemmin päivällä lukemani kirjan (Alastomien naisen saari) päähenkilö Tobias Elmkvist ja hänen kohtalonsa. Molemmat ovat perimmiltään hyviä miehiä, joiden mitta vain eräänä päivänä tulee täyteen.