Anne Tylerista on tullut uusi lempikirjailijani. Tai itse asiassa en muista, milloin minulla olisi viimeksi ollut joku lempikirjailija. Lapsuudessa varmaan?

Tämä kirja kertoo 30 vuoden ikään ehtineestä Barnaby Gaitlinista, joka on rikkaan ja maineikkaan sukunsa musta lammas. Barnabylla on takanaan hurja nuoruus ja sitä hänen vanhempansa eivät voi unohtaa ja antaa anteeksi, vaikka Barnaby ei ole aikuisiällään syyllistynyt mihinkään rikokseen. Äiti jaksaa toistuvasti muistuttaa Barnabya siitä, että tämä on kolttostensa takia vanhemmilleen velkaa tietyn summan rahaa, jonka nämä ovat kuluttaneet maksaessaan poikansa vahingonkorvauksia. Perheellä ei ole puutetta rahasta, mutta  tästä tietystä summasta on tullut Barnabyn kelvottomuuden symboli, joka vedetään esiin aina sopivassa tilanteessa. Barnabyn vanhemmille on myös kova paikka, että heidän poikansa asuu vuokralla ja tekee huonosti palkattua, ruumiillista työtä, jossa ei ole etenemisen mahdollisuuksia.

Barnaby on töissä Lainaselkä-nimisessä firmassa, joka tarjoaa vanhuksille ja muille yksineläjille erilaisia palveluja kuten remontti- ja muuttoapua, kaupassakäyntiapua, siivouksia jne. Barnabylla on tässä firmassa luotettavan ja pidetyn työntekijän maine. Hänelle on myös erittäin tärkeää, että hänen maineensa säilyy hyvänä.

Barnabylla on taustallaan rikkoutunut avioliitto, josta hänellä on 9-vuotias Opal-tyttö. Barnabyn suhde tyttöön on etäinen eikä hän oikein vaikuta edes kunnolla tuntevan tyttöä ja tämän tarpeita. Tunnollisesti hän silti matkustaa joka toinen viikonloppu Philadelphiaan tapaamaan tytärtään ja yrittämään kontaktia tähän.

Gaitlinien suvussa on myytti, että jokaisella suvun miespuolisella jäsenellä on oma enkelinsä, jonka he ovat jossakin krittisessä elämänvaiheessa tavanneet ja joka on neuvonut heille, mitä heidän tulee tehdä. Eräällä matkalla Opal-tytärtään tapaamaan Barnaby tutustuu Sophiaan...  ja alkaa kuvitella, että Sophia on hänen enkelinsä.

Tässä oli suurin piirtein kirjan peruspuitteet. Suurin osa kirjasta koostuu Barnabyn kipuilusta menneisyytensä kanssa. Barnaby huomaa päivittäisessä työssään vanhusten kanssa elämän lyhyyden ja rajallisuuden. Hän tajuaa olevansa elämässään tietynlaisessa taitekohdassa. Hän haluaa vihdoin aikuistua ja päästä irti vanhempiensa odotuksista. Siitä huolimatta hän on lapsenomaisesti kiinnittynyt heihin. Hän viettää heidän kanssaan paljon aikaa ja antaa heidän sanomisilleen ja tekemisilleen omassa elämässään vahvan painoarvon. Hänelle on myös hyvin tärkeää, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat, ja toimii pitkälti odotusten mukaan. Jos häneen luotetaan, hän on luottamuksen arvoinen, mutta jos häntä pidetään epäilyttävänä, hän on valmis heittämään kaiken menemään. Kriisitilanteessa hän alkaa etsiä yliluonnollisia merkkejä siitä, mitä hänen pitäisi tehdä, ja tekee sen paikoin hyvinkin kornilla tavalla. Tuntuu kuin häneltä puuttuisi oma minuus, vahva identiteetti ja tietoisuus siitä, mitä hän on.

Koko kirja on kirjoitettu Barnabyn näkökulmasta minä-muodossa. Pitkän aikaa kirjan teksti tuntui jotenkin hieman lapsekkaalta ja samalla tutulta. Sitten tajusin, että Barnaby kertoo elämästään samaan tyyliin kuin Melukylän lapset -kirjan minäkertoja. Tämä tyyli varmaan myös auttoi lukijaa eli minua tajuamaan sen, miten lapsellinen Barnabyn sisäinen maailma oli, vaikka hän näennäisesti näytti pärjäävän ihan hyvin.

Kirjan kiehtovuus perustui varmaan paljolti siihen, miten Barnabyn muutosta kuvattiin. Hän pystyi muuttamaan jonkin verran rooliaan suhteessa vanhempiin ja muihin läheisiinsä, esim. kuittaamaan velkansa ja ottamaan enemmän vastuuta tyttärestään. Silti vielä kirjan loppulehdilläkin hänessä eli tarve todistella kunnollisuuttaan.

Minua viehättää kirjassa myös se, miten tarkkoja ja osuvia havaintoja Barnaby tekee ympäristöstään. Hän tarkkailee, miten muut ihmiset pukeutuvat, liikkuvat ja elehtivät. Hän rekisteröi heidän elämäntapojaan, ja tekee näistä kaikista asioista erilaisia tulkintoja. Tässä hän on hyvin samanlainen kuin minä ja nautin suuresti hänen huomioistaan, jotka voisivat olla kuin minun tekemiäni.

Anne Tylerillä on taito kuvata pieniä arkisia tilanteita ja keskusteluja ihmisten välillä hauskasti ja siten, että niiden (tragi)komiikka paljastuu. Tämän kirjan parissa on siis toisin sanoen helppo myös viihtyä.