Kun Frank ja April Wheeler olivat nuoria ja rakastuneita, he uskoivat saavuttavansa elämässä vielä jotakin suurta. Frankista ei kuitenkaan tullut konttorirottaa kummempaa, ja April on joutunut hautaamaan haaveet näyttelijättären urasta. Kliseinen esikaupunkielämä tylsine naapureineen tuntuu tuskallisen tyhjältä.

Wheelerit alkavat unelmoida muutosta Pariisiin. Uusi epäsovinnainen elämä romanttisessa Euroopassa näyttäytyy heille täydellisenä pakotienä arjen latteudesta. Sydäntäsärkevän myötätuntoisesti ja murhaavan terävästi Richard Yates näyttää, miten Frank ja April aidompaa elämää tavoitellessaan tulevat lopulta pettäneiksi paitsi toisensa myös omimman itsensä.

----------------------------------

Tämän lukemisesta on jo muutama päivä. En ole vain saanut kirjoitetuksi tästä mitään. Kovasti tuli oma elämä mieleen tätä lukiessa. Nuorena oli kaikenlaisia haaveita ja elämä tuntui olevan edessä. Sitä ei edes tajunnut, että tietyt valinnat johtavat tiettyyn kohtaloon. Esimerkiksi lasten saaminen johtaa automaattisesti siihen, että 4 päivän pääsiäisloma ei ole lomaa.  Nyt puolivälissä neljääkymmentä (hui!) sitä tajuaa, että osa vaihtoehdoista on auttamattomasti rajautunut pois.

Tällainen samanlainen, lievästi depressiivinen fiilis tuli kirjaa lukiessa. Aprilin ja Frankin elämässä ei oikeastaan ollut vikaa lukuunottamatta sitä, että he eivät nauttineet mistään elämäänsä kuuluvasta. Heillä ei ollut mielekästä työtä ja ystäviään he ylenkatsoivat. Lapset olivat Frankin mielestä ihan mukavia, mutta rasittavia. April ei olisi halunnut heitä ollenkaan. Sitten he alkoivat tyhjyyttään täyttääkseen haaveilla täysin epärealistisesta uudesta elämästä jossain muualla.

Minun on helppo tunnistaa myös itsessäni tämä ajatuskulku. Jos meillä olisi omakotitalo, niin olisimme onnellisia jne. Vaikka oikeastaan kaikki tyytymättömyys johtuu siitä, ettei ole sovussa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Ymmärsin myös valtavan hyvin sen tunteen, kun Frank alkoi peruutella tärkeän lähtöpäätöksen edessä. Yhtäkkiä kaikki arkinen näyttikin arvonsa, kun tajusi, että sen olisi kohta menettämässä.

Loppu on hyvin surullinen, joten kirjasta ei jäänyt erityisen hyvä mieli. Toisaalta siinä oli erinomaisen hauskasti kirjoitettuja kohtauksia ja herkullista ihmiskuvausta, joten kirjan parissa myös viihtyi, vaikka teema olikin synkeä.