Julius voisi rakastaa Veeraa ikuisesti. Hän kerää lasinsirpaleet, kuuntelee herjaukset, hoitaa haavat, tuudittaa ja peittelee. Hän ei jaksaisi enää.

Veera herää, asettelee peruukin päähänsä, maskeeraa itsensä kuolleen näköiseksi ja nappaa kuvan. Hän on Musta Dahlia, hetken onnellinen. Julius lähtee töihin, pakoon. Niin kauan kuin Julius on poissa, Veeran on pysyttävä koossa.

Illalla ovesta astuu kulkuri Miro, rakkaus Veeran menneisyydestä ja Juliuksen ystävä vuosien takaa.

Lähiön asukkailla on kullakin seinien taakse piilotettu salaisuutensa. On ajatus teosta, fantasia. Saako fantasiat elää todeksi?

Hanna-Riikka Kuisma vakuuttaa liikkeen ja pysähdyksen, jännityksen ja sen laukeamisen taitavana kuvaajana. Käärmeenpesä on intensiivinen romaani maailmasta, jossa uni pyrkii todeksi, absurdi todesta otettavaksi.

-------------------------------------

Voi järkytys, mikä kirja! Naapurilta tämän lainasin ja tämä myös päättää lukukisamme minun osaltani, sillä tänään en ehdi enää lukea enempää. Olisi ollut mukavaa päättää kisa johonkin vähän mieltäylentävämpään teokseen, sillä tämä kirja oli lähinnä kasa paskaa, konkreettisesti.

Kirjassa kuvataan yllämainittujen kolmen sekopään lisäksi vielä yhden muunkin hullun tekemisiä. Erikoista, että Tapani-parka ei ole saanut kunniaa päästä edes kansiliepeen pliisuun kuvaukseen kirjan sisällöstä. Hän on kuitenkin kirjassa keskeinen hahmo.

Kirjassa ryypätään, käytetään huumeita, viillellään, naidaan, katsellaan pornoa, haistellaan alushousuja, mennään psykoosiin ja haparoidaan sieltä käsin realiteettien reunoja ynnä kaikkea muuta sellaista. Vaikea sanoa, mikä kaiken tarkoitus on. Yhtään sympaattista tai edes ymmärrettävissä olevaa hahmoa kirjassa ei ole.

Kun tätä sekoilua vertaa em. Sinisen linnan kaltaiseen eteeriseen lukukokemukseen, tulee entistäkin oksettavampi olo. Sininen linnahan oli hömppää, sen toki myönnän, mutta sellaista hömppää jonka jälkeen kokee olevansa asteen verran parempi ihminen ja maailma näyttää hetken valoisammalta paikalta elää. Käärmeenpesä muistuttaa meitä lähinnä paikasta, jonne jotkut uskovat pahojen ihmisten kuolemansa jälkeen päätyvän.

En suosittele.