Nyt se on tehty! Olen lukenut yhden lapsuusvuosieni rakkaimmista kirjoista uudelleen. Pitkään välttelin tätä lukuprojektia, vaikka ostin Anna-kirjat kirppikseltä jo joitakin vuosia sitten. Ajattelin, etten ehkä pitäisi näistä kirjoista enää tai että lapsuusaikojen lukukokemus jotenkin vesittyisi. Aivan turhaan moista kuitenkin pelkäsin, sillä kirjaa lukiessa tuntui kuin olisin tavannut uudestaan vanhan ystävän.

Kun luki kirjaa aikuisen näkökulmasta, oli mielenkiintoista pohtia, mikä on saanut minut lapsena niin ihastumaan tähän kirjaan. Suurin syy on varmasti Annan valloittava persoona. Muistan, että löysin Annasta - hänen sanojaan lainatakseni - sellaisen harvinaislaatuisen sukulaissielun, jota en tuntunut lainkaan voivan löytää omien ikätovereideni parista. Minulla oli samanlainen haltioitumisen ja hurmioitumisen kyky ja taito purkaa tunteeni sanoiksi kuin Annalla, mutta se herätti koulutoverieni parissa lähinnä hämmästystä, oudoksumista ja karsaan katsomista. Nyt lukiessani huomasin, että Annalla oli erikoislaatuisuudestaan huolimatta ystäviä. Hän ei ollut kiusattu tai syrjitty, vaikka hänellä ei ollut viimeisen muodin mukaisia pukuja tai vaikka hän käyttäytyi muihin nähden eriskummallisella tavalla. Toki Annakin joutui kahnauksiin tovereittensa kanssa, mutta hän osasi pitää puoliaan ja toisaalta jättää tietyt kiusantekijät omaan arvoonsa.

Annan kasvattiäiti Marilla tuntui minusta lapsena hyvin ankaralta ja etäiseltä hahmolta. Vaikka kirjassa toistuvasti sanotaan, että Marilla välitti Annasta, vaikka ei osannut ilmaista tunteitaan, niin en ole lapsena osannut lukea kirjaa näin. Luulen, että Marilla on monessa suhteessa kuin oma äitini ja myös sen vuoksi minun on ollut helppo samastua Annaan. Marillalle hyvä käytös on tärkeämpää kuin vapaa tunteiden ilmaiseminen ja vaateasioissa hän noudattaa armotonta käytännöllisyyttä. Marilla on myös samanlainen jalat maassa -ihminen kuin oma äitini on mielestäni aina ollut. Uskon kyllä äitini rakastaneen minua, mutta ei hän erityisemmin ole minua ymmärtänyt.

Montgomeryn luontokuvaus on niin ikään aivan ihastuttavaa. Lukiessani hänen kuvaustaan Annan kodista Vihervaarasta tajuan, mistä kumpuaa kaipaukseni päästä asumaan vanhaan taloon, rönsyilevän puutarhan keskelle. Voiko tämän ihanampaa olla: "He ajoivat holvikäytävää pitkin lumivalkoisten, tuoksuvien kukkien alla. Oksien varjossa vallitsi lempeä hämärä; kaukaa käytävän päässä pilkotti sinipunervan ja purppuran värinen iltataivas kuin suuri maalattu kirkonikkuna"

Aion ilman muuta lukea koko Anna-sarjan nyt, kun vauhtiin pääsin. Näiden kirjojen kautta saa aivan uudenlaisen kosketuksen omaan lapsuuteensa. Ehkä luen myös muita rakastamiani tyttökirjoja myöhemmin?