1237554.jpg

Pohjois-Helsingissä, keskellä syvintä Maunulaa, asuu Raimo Kytöniemi, työtön laitosmies. Hän on 35-vuotisen elämänsä aikana katsonut kaikki elokuvat, joissa aseet puhuvat ja miehet vaikenevat. Keittiössä häärii vaimo, Ilona Kytöniemi, joka myy huonekaluja, kasvattaa kahta lasta ja yrittää patistaa Raimoa työhön, joka tuottaisi perheelle muutakin kuin mielipahaa. Raimon elämä vääntyy saranoiltaan, kun hän lukee lehdestä, että Kummisetä-elokuvaa tullaan filmaamaan hänen kotikonnuilleen. Filmiryhmän mukana Maunulaan saapuu elämään ja elokuvaan kyllästynyt Marlon Brando. Kun lähettyvillä kuvataan väkivaltaista amerikkalaiselokuvaa, se on sen sortin pastakastike, josta Raimo ei voi pitää lusikkaansa erossa. Perhe, Maunula ja elokuvahistoria natisevat liitoksissaan, kun suuret luulot ottavat vallan pienestä ihmisestä. Kun miehet tekevät elokuvaa, nainen yrittää pitää todellisuuden raiteillaan. Romaanin monumentaalisimmaksi hahmoksi, ohi Brandonkin, nousee Ilona, jonka mielestä Kummisetä-elokuvassa on yksi vika ylitse muiden: siitä puuttuu kunnon naisrooli. (Teksti kirjan takakannesta)

Yleensä välttelen suomalaisia mieskirjailijoita. Minulle tulee heistä mieleen Uutisvuoto, Jari Tervo ja Tommy Tabermann. Hehhehhee ja hahhahhaa, voiko olla hauskempaa... Hotakaiseenkaan en varmaan olisi tutustunut, jos Juoksuhaudantiestä ei aikanaan olisi puhuttu niin paljon, että jopa isäni - joka ei normaalisti lue juuri mitään - halusi syntymäpäivälahjaksi kyseisen kirjan. Ei hän sitä saanut luettua, mutta itse muistan nauraneeni vedet silmissä kirjaa lukiessan.

Osittain tuon em. lukuelämyksen vuoksi tartuin kirjastossa tähän kirjaan, joka oli idealtaan periaatteessa aika samanlainen kuin Juoksuhaudantie. Takakannen ilmaisu "suuret luulot ottavat vallan pienestä ihmisestä" kuvaa hyvin molempien kirjojen perusideaa. Molemmissa on myös kyse jonkinlaisesta perhetragediasta, jota tosin kuvataan hersyvän huumorin keinoin.

Tunnistin kirjasta hyvin paljon oman perheeni/avioliittoni piirteitä ja se saattoi olla yksi syy siihen, että kirja oli mielestäni niin hyvä. Päähenkilö Raimo Kytöniemi uppoutuu väkivaltaisten elokuvien maailmaan yhtä intensiivisesti kuin oma mieheni uppoutuu strategia- ja sotapeleihin. Pyssyt paukkuvat, mies ei kuule eikä näe mitään. Vaimo hoitaa kodin, mies leikkii.

Kirja oli siis kaiken kaikkiaan varsin hauska ja kuvasi tragikoomisella tavalla suomalaisen perheen elämää. Pidän Juoksuhaudantietä kuitenkin parempana kirjana enkä ole ihan varma, tulenko tutustumaan Hotakaisen tuotantoon tämän enempää, mutta ei se ihan poissuljettuakaan ole.