1170940.jpg

Kuusikymppinen kirja-antikvariaatin pitäjä Giambattista Bodoni eli Yambo virkoaa sairauskohtauksen jälkeen. Hän on menettänyt osan muistiaan: hän muistaa vain lukemiaan asioita, ei itse elettyjä, kaikki tunteisiin liittyvä on hävinnyt. Peilistä häntä katsovat vieraat kasvot, ja vaimoaankaan hän ei tunnista. Yambo toivoo saavansa muistinsa takaisin isoisänsä talossa, jossa hän on viettänyt suuren osan poikavuosistaan. Ullakolta hän löytää omia vanhoja sarjakuvalehtiään, leluja, kirjoja ja vanhoja levyjä. Vähä vähältä hän ymmärtää, miten paljon ne ovat hänelle merkinneet ja rakentaa menneisyytensä ja tunteensa uudelleen. (Teksti kirjan takakannesta)

Mistähän päästä tätä kirjaa lähtisi purkamaan... Aluksi tarina vaikutti psykologisesti mielenkiintoiselta. Kuvattiinhan siinä aika kutkuttava tilanne: mies herää sairasvuoteeltaan eikä muista mitään oman henkilökohtaisen elämänsä tapahtumista eikä edes tunne läheisiään. Hänen päässään risteilee vain otteita hänen lukemistaan rikkiviisaista vanhoista kirjoista, ja hänen mieleensä tunkeutuu irrallisia lausahduksia, joiden alkuperäistä lähdettä hän ei muista. Oli kiehtovaa lukea siitä, miten Yambo tutustui maailmaan vähitellen kuin pieni lapsi. Toisaalta minua ihmetytti, ettei muistinmenetys herättänyt sen ihmeempiä tunteita sen paremmin Yambossa kuin hänen läheisissäänkään. Asia otettiin vastaan sellaisena kuin se oli ja sitä käsiteltiin lähinnä rationaalisesti pohtien muistin eri ulottuvuuksia aivan kuin muistinmenetys olisi a) jokapäiväinen tapahtuma tai b) vartavasten järjestetty psykologinen koe, mitä se ei kuitenkaan kirjan mukaan ollut.

Siinä vaiheessa, kun Yambo lähti isoisänsä kotiin tutkimaan lapsuudenaikaisia kirjojaan, näkökulma muuttui enemmän historialliseksi ja Yambon nykyinen kokemus itsestään jäi taka-alalle. Hän luki lehtiä ja kirjoja, tutki vanhoja esineitä ja muuta sellaista, mitä isoisän ullakolta löytyi runsain mitoin. Hän muisti suuren osan lukemastaan ja tunsi tuttuuden tunnetta, mutta ei pystynyt muistamaan edelleenkään tapahtumia lapsuudestaan. Oli kuin hän olisi lukenut tarinaa jonkun toisen elämästä. Näiden vanhojen kirjojen ja tavaroiden kautta syntyy kuitenkin mielenkiintoinen ajankuva 1930 - 40-luvun fasistisesta Italiasta ja populaarikulttuurin historiasta. Umberto Eco on vielä elävöittänyt tekstiään liittämällä mukaan valtavasti värikuvia kirjojen ja lehtien kansikuvista, kahvipurkeista, postimerkeistä, nuottivihkoista, elokuvamainoksista jne. Täytyy sanoa, että kirjan mielenkiintoisin osuus oli tässä. Jälleen kerran tiedän toki Mussolinin mutta... siihen se tietämys sitten päättyykin. Kirja avasi näkökulman siihen, millaista tavallisten italialaisten elämä on ollut tuon ajan yhteiskunnassa. Yambon kirjamuistojen kautta minulle alkoi tulla mieleen myös omia tärkeitä lapsuuden ajan lukukokemuksia.

Loppua en tässä paljasta muuten kuin sen verran, että siinä Yambo sai tavallaan kosketuksen henkilökohtaisiin muistoihinsa. Ketä kiinnostaa, lukekoon itse :) Kirja ei ollut mitään kevyttä luettavaa, mutta ei kovin vaikeaselkoinenkaan, vaan yllättävän mielenkiintoinen. Ehkä historiasta kiinnostunut saisi tästä eniten irti.