Ylä-Lapin ihmisten kohtalot avaavat lukijalle 1990-luvun Suomen: nuori saamelaistyttö Piritta etsii paikkaansa, itseään ja rakkautta, tarmokas hotelliyrittäjä Kirsti saa maistaa laman katkeran maljan, ja maalain valmistelu repii lappilaiset kahteen leiriin: saamelaisiin ja ei-saamelaisiin. Kenelle kuuluu Ylä-Lapin maa? Ristiriidat uhkaavat viedä paitsi naapurisovun myös mielenterveyden. "Luontokin" käyttää puheenvuoronsa reviirien taistelussa.

--------------------------------------

Otin tämän kirjan kirjaston palautettujen hyllystä vähän sillä mielellä, että katsotaan nyt, minkälainen tämäkin on. Alkuvaiheessa kirja tuntui ihan kiinnostavalta, mutta sitten loppua kohden alkoi tuntua siltä, että tätä samaa on jauhettu ihan loputtomiin eikä tästä sen valmiimpaa tule. Kirja on yksinkertaisesti teemaansa nähden liian pitkä ja tuntuu silti jäävän kesken!

Parasta kirjassa on Lapin asukkaiden ja heidän elämäntapojensa kuvailu. Myös saamelaisten ja suomalaisten maakiistan kuvaamisessa Pokka on parhaimmillaan. Nämä lienevät aihepiirejä, jotka ovat hänelle aidosti tuttuja ja niin hän onnistuu kuvaamaan niitä elävästi ja kiinnostavasti. Itse en myöskään tiedä näistä asioista oikeastaan mitään, joten siinäkin mielessä oli kiinnostavaa lukea ja perehtyä johonkin uuteen.

Sen sijaan psykologinen ihmiskuvaus ei ole Pokan parhaita puolia. Kirjan nimihenkilö Piritta ei saa oikein minkäänlaista persoonaa. Tiedän hänestä kirjan luettuani vain ulkonäön, rakastumisen kohteen, yhden henkilökohtaisen ongelman ja tavoitteen. Oikeastaan se, miksi kirja on nimetty juuri Pirittan mukaan, jää hieman hämäräksi, koska Pirittan tarina ei ole kiinnostava eikä edes kovin keskeinen osa kirjaa.

Pokka kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka (ainakin tämän yhden teoksen perusteella) kuvaavat ihmisen isoja asioita kuten rakastumista ja kuolemaa siihen tyyliin, että sivulla 325 henkilö oli rakastunut ja mietti, mahtaako rakkauden kohde vastata hänen tunteisiinsa, ja sivulla 326 heillä onkin jo vakiintunut suhde. Eli jotenkin tämä prosessin/jännitteen kehittely jää kesken ja tarina töksähtää oudolla tavalla. Lukijalle jää pettynyt olo.

Kirja on kirjoitettu siten, että se tuntuu kaipaavan kuitenkin vielä jatko-osaa. Tämä kirja itsessäänhän on jo jatko-osa kirjalle Marja ja Niila.  Käsittääkseni jatko-osaa ei ole kuitenkaan ilmestynyt, joten suvun tarina jää kesken.