1300089.jpg

 

Kukaan ei juuri ihmettele, kun muuan poliisille tuttu huumetrokari löytyy puistosta murhattuna. Paria päivää myöhemmin löytyy toinen ruumis – hämäräperäinen asianajaja on ammuttu kotonaan. Ylikonstaapeli Hanne Wilhelmsen epäilee, että murhat liittyvät toisiinsa. Kun murhien taustalta alkaa paljastua huumeiden salakuljetusta ja rahanpesua, Hanne huomaa että kaikki eivät halua syyllisten löytyvän. Hanne joutuu vastakkain korruptoituneiden juristien ja poliisipäälliköiden kanssa. Rikoksen jäljet johtavat yhä ylemmäs kohti yhteiskunnan huippua. (Teksti kirjan takakannesta)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tämä dekkari ei temmannut mukaansa samalla tavoin kuin moni muu lajityyppinsä edustaja. Pystyin varsin hyvin jättämään sen kesken, jos tarve vaati, ja niinpä minulta menikin sen lukemiseen lähes viikko, kun normaalisti ahmaisen dekkarin 1 – 2 päivässä. Siitä huolimatta kirja oli mielestäni ihan hyvä.

 

Jonkin verran minua ärsytti se, minkälaiseksi toivottomaksi luuseriksi kirjan päähenkilö Håkon Sand kirjassa kuvataan. Häneltä ei onnistu kerrassaan mikään. Hän mokailee minkä ehtii ja jää aina etevämmän työtoverinsa Hanne Wilhelmsenin varjoon. Naisjutuissakaan hänellä ei ole onnea. Hän ajautuu naimisissa olevan juristin rakastajaksi ja joutuu odottamaan naisen yhteydenottoja kykenemättä itse mitenkään vaikuttamaan elämäänsä. Lopussa hän sentään onnistuu ratkaisemaan rikoksen, mutta sitäkään esimiehet eivät juuri edes huomaa, vaikka kyseessä on ns. suuren luokan juttu. Tässä käy minulle vähän samalla lailla kuin lapsena, kun yritin lukea Aku Ankkaa. Hyppäsin aina Akusta kertovat jutut yli, koska minua niin säälitti Akun tunarointi.

 

Kaiken kaikkiaan kirja oli jollakin lailla jännittäväkin, vaikka jo alussa kävi aika selväksi, mihin suuntaan jutun jäljet veivät. Loppu oli hyvin hallittu. Turhia ruumiita ei tullut, vaan langanpäät solmittiin sievästi yhteen.