Sotakirjeenvaihtaja Connie Burns on vuosien varrella törmännyt hämäräperäiseen palkkasoturiin maailman eri kriisipesäkkeissä. Kaikkialta, missä mies on ollut komenuksella, on löytynyt raa'asti murhattuja naisia, jotka on ensin raiskattu ja sitten silvotte machete-veitsellä. Irakissa Connie pääsee peitenimellä esiintyvän pedon jäljille, mutta seuraukset ovat hänen kannaltaan kohtalokkaat. Psyykkisesti pirstaleina Connie piiloutuu Englannin maaseudulle, missä hän ystävystyy paikkakunnan outona lintuna pidetyn Jess Derbyshiren kanssa. Jess, jolla hänelläkin on takanaan traumaattisia kokemuksia, auttaa ja tukee Connieta, joka on kaikesta huolimatta päättänyt paljastaa sarjamurhaajan. Tappaja on kuitenkin jo Connien jäljillä ja on vain ajan kysymys, milloin hän iskee. (Teksti kirjan takakannesta)

--------------------------------

Tästä kirjasta en pitänyt. Tavallaan se oli ihan jännittävä ja sen luki mielellään loppuun, kun oli kerran aloittanut, mutta se alkoi myös kerran toisensa jälkeen ärsyttää ja lopulta olin vain helpottunut, kun pääsin vihdoin viimeiselle sivulle. (Varoitus! Tässä arvostelussa saattaa olla juonipaljastuksia.)

Mikä sitten oli vialla? No, ensinnäkin alkuvaiheessa minua häiritsi suunnattoman paljon se, että asioita kerrottiin kronologisesta järjestyksestä poikkeavalla tavalla. Kerronnan hyppiessä ajasta ja tilanteesta toiseen oli todella vaikea pysytellä kärryillä tapahtumien kulussa. Lopussa tätä ongelmaa ei enää ollut, koska ajallinen kikkailu loppui kokonaan.  

Toiseksi minusta Connie oli psykologisesti melkoisen epäuskottava henkilöhahmo, vaikka kirjan takakannessa ylistetään, että "Walters on yksi älykkäimmistä ja psykologisesti tarkkavaistoisimmista jännityskirjailijoistamme." Olihan tässä hyvin kuvattu psyykkistä vallankäyttöä ja ihmismielen traumatisoitumista, mutta jokin silti pisti vastaan.

Alussa ihmettelin, kun Connie soitti suutaan vaaralliseksi ja väkivaltaiseksi tiedetylle palkkasoturille aivan kuin hänellä ei olisi ollut mitään huolta huomisesta. Kun hän hankki tietoja tästä sotilaasta, hän ei noudattanut pienintäkään varovaisuutta, joten mielestäni ei ollut ihme, että hänelle sitten kävi niin kuin kävi. Hän oli suorastaan tyhmänrohkea.

Traumaattisten kokemustensa jälkeen hän ymmärrettävästi oli poissa tolaltaan, sai paniikkikohtauksia, pelkäsi jne. Mutta kun hän sitten kohtasi ahdistelijansa silmästä silmään ja sai tästä jonkinlaisen henkisen voiton, niin hänen ihmeparantumisensa oli pikainen ja yllättävä. Conniesta tuli melkoinen sankari ja rääväsuu aivan kuin hänellä ei mitään traumoja olisi ollutkaan.

Kolmanneksi minua ärsytti se, että kirjaan oli ujutettu tämän palkkasoturijuonen lisäksi myös toinen melkein oman tarinansa ansaitseva juoni. Sitä en ryhdy tässä kuvaamaan, mutta siinäkin oli kyse tietynlaisen psykopaatin kohtaamisesta ja hänen metkujensa paljastamisesta. Se on mielestäni kirjassa täysin ylimääräistä eikä sitä jaksaisi oikeastaan edes lukea tässä rinnalla.

En tiedä, kenelle tätä suosittelisin, kun tämä lähinnä ärsytti. Joku dekkarinystävä voisi sen lukea ja katsoa, mitä tykkää. Makujahan on monenlaisia.