Mies on tunkeutunut kirjailijan taloon. Hänellä on huutava tarve tulla kerrotuksi, saada elämä.

Hän työskentelee taidegalleriassa ja on kaikin puolin kunnollinen, mutta yksityiselämässään hän on eristäytynyt ja yksinäinen, täydellisesti suojautunut ihminen.

Kirjailija ottaa tehtävän vastaan ja miehen elämään ilmaantuu kaksi kohtalokkaasti vaikuttavaa asiaa: nuori heroinisti-tyttö ja voimakas maalaus, Murtuma.

Keski-ikäinen päähenkilömme ajautuu kuilun partaalle, on kirjaimellisesti syöksyä perikatoon. Voiko häntä enää pelastaa - ainakaan kukaan muu kuin hän itse?

Karin Fossum kirjoittaa taitavasti elämänpelosta sekä kirjailijan motiiveista ja punoo kiehtovan, jännittävän ja vähän pelottavankin tarinan.

Tämä oli aivan huippukirja!! Jo alkulehdiltä saakka olin kirjan lumoissa eikä se päästänyt otteestaan ennen kuin vasta viimeisellä sivulla.

Kirja alkaa siitä, kun kirjailija katselee ikkunasta ulos ja näkee ulkona ihmisten muodostaman jonon. Siellä ovat hänen tulevat romaanihenkilönsä, jotka seisovat ja odottavat, että hän antaisi heille elämän, tekisi heidät näkyviksi. Seuraavana yönä yksi henkilöistä tulee sisään ja istuutuu päättäväisesti kirjailijan sängyn viereen. Hän sanoo, ettei voi enää odottaa. Hän haluaa elämän nyt heti. Kirjailija suostuu vastahakoisesti miehen pyyntöön, sillä miehen edellä jonossa on vielä nuori nainen kuolleen lapsensa kanssa. Mies saa nimen Alvar Eide, ja tarina voi alkaa.

Kirjassa kuljetetaan rinnakkain Alvarin tarinaa ja hänen keskustelujaan kirjailijan kanssa. Kirjailija on Alvarille vähän kuin Jumala ihmiselle tai jonkinlainen terapeutti. On kiehtovaa lukea, miten kirjailija keskustelee henkilöhahmonsa kanssa, vastuuttaa tätä teoistaan, lupaa laittaa asioita tapahtumaan tämän elämässä, jos tällä vain on rohkeutta ottaa ne vastaan.

Alvar itsessään muistuttaa hyvin paljon minua itseäni (ja minä-kertojaa eli kirjailijaa?). En tosin ole sosiaalisesti eristäytynyt ihminen, mutta tietty elämän ja tapahtumisen pelko on minulle hyvinkin tuttua. Olen siinä mielessä kuin Alvar, että haluan mielelläni tehdä asiat niin kuin aina ennenkin on tehty. Rutiinit ovat minulle tärkeitä, haluan olla hyvä ja kunnon kansalainen, koen herkästi syyllisyyttä, en väistä velvollisuuksiani, yritän yli voimieni ja näen itseni vastuullisena kaikkeen. Jollakin tavalla minusta on upeaa lukea, miten Alvar murtautuu tästä hiljaisen ja värittömän miehen roolista pienin askelin kohti uudenlaista vapautta. Välillä hän on tosin niin hukassa itsensä ja ympäristönsä kanssa, että lukijakin pureskelee kynsiään toivoessaan parasta.

Jotenkin kirja puhutteli minua henkilökohtaisesti, ja olihan se jännittäväkin. Suosittelen ehdottomasti!