1159819.jpg

Roxanne ja Luke ovat kasvaneet Maximilian Nouvellen taikuriseurueessa melkein kuin sisarukset. Roxanne on taikuri Nouvellen tytär ja areenan loistelias tähti, mutta Luke on karkuri ja taskuvaras, jonka suurisydäminen Maximilian on ottanut hoiviinsa ja kouluttanut taikuriksi. Vähitellen Roxanne joutuu myöntämään, että hän on kohdannut Lukessa vertaisensa esiintyjän. Mutta kumpikaan ei haluaisi myöntää, että lataus heidän välillään on muuttumassa vaarallisen voimakkaaksi. Luken menneisyydessä on salaisuuksia, jotka lopulta pakottavat hänet jättämään taikuriseurueen ja Roxannen. Edessä on monta kipeän yksinäistä vuotta. Onko yhteinen onni vain saavuttamaton unelma? (Teksti takakannesta)

Heh, tämä kirja oli ihan totaalista hömpänpömppää. En ole ylipäätään romanttisen viihteen erityinen ystävä. Minusta kirjassa voisi rakastumisen lisäksi myös tapahtua jotain. Vähintäänkin siinä voisi olla jotain jännitystä ja kiehtovia juonenkäänteitä, joiden matkassa jaksaisi pysyä loppumetreille saakka. Lisäksi viihdekirjassakin saisi olla hippunen realismia. Henkilöihin pitäisi voida edes jotenkin samastua. Heissä pitäisi olla jotakin sellaista, jonka voisi kokea omakseen. Tässä kirjassa ei näitä hyveitä juuri ollut.

Kirja alkoi kuitenkin ihan mukiinmenevästi. Luken tulo taikuriseurueeseen ja esiintyjäksi kehittyminen kuvattiin kiehtovasti. Samoin Luken ja Roxannen välinen eroottinen jännite kasvoi kutkuttavan hitaasti, ja sen kohottua huippuunsa ei maata järisyttävän ihanaa seksiä kirjasta enää puuttunutkaan. Mutta mutta... Luken ja Roxannen välinen kissa- ja hiirileikki jaksoi viihdyttää suunnilleen siihen saakka, kun nämä kaksi päätyivät avoimesti yhteen. Kun sen jälkeen tuli vielä Luken katoamistemppu ja leikin aloittaminen uudelleen, olisi tehnyt mieli jo puhaltaa pilliin.

Täysin epäuskottavan kirjasta teki lisäksi taikuriseurueen sotkeutuminen mittaviin jalokivivarkauksiin, joilla he rahoittivat leveän elämänsä jäämättä tietenkään koskaan tekosistaan kiinni. Varkaudet olisivat vielä sopineet kuvaan, jos henkilöt olisivat olleet jonkin sortin pahiksia, mutta kun seurueen jäsenet olivat luonteeltaan hyvyyden, ystävällisyyden ja avuliaisuuden perikuvia eivätkä koskaan varastaneet sellaisilta ihmisiltä, joille siitä olisi ollut todellista haittaa, niin lopputulos oli suoraan sanoen aika merkillinen.

Ei tämä nyt kuitenkaan ihan huono ollut. Kyllä sen parissa joulunpyhinä viihtyi. Suosittelen romantiikasta pitäville ihmisille, jotka haluavat nollata aivonsa täysin.