Lintuharrastaja Ruben Nilsson löydetään sängystään kuolleena. Kun Nilssonin naapuri tuodaan sairaalaan henkitoreissaan, lääkäri Jonatan Eriksson aavistaa peloista pahimman käyneen toteen. Gotlannissa riehuu tappava lintuinfluenssavirus.

Paniikki leviää virustakin nopeammin. Missä viipyvät viranomaisten lupaamat lääkkeet? Miksi vain Ruotsin poliittisen eliitin annetaan poistua saarelta?

Keskellä kaaosta rikostarkastaja Maria Wern yrittää selvittää kuoliaaksi puukotetun ulkomaalaismiehen henkilöllisyyttä. Tutkinta mutkistuu, kun myös sairaanhoitaja Sandra Hägg surmataan ja tutkiva journalisti Tobias Westerberg katoaa. Maria ja Jonatan joutuvat pohtimaan vaihtoehdoista hirvittävintä: levittääkö joku lintuinfluenssaa tahallaan?

------------------------------

Anna Janssonin dekkarit ovat melko kepoisia. Niitä lukee ikään kuin välipalaksi, mutta eivät ne herätä erityisiä ajatuksia eivätkä liioin tempaa mukaansa kovin voimakkaasti. Jotenkin jää harmittamaan, että Anna Jansson, joka sinänsä hyödyntää mielenkiintoisia aiheita dekkareissaan, ei onnistu kehittelemään niistä tämän kummoisempia tarinoita.

Takakansi kertoo melko tyhjentävästi sen, mitä kirjassa tapahtuu. Tapahtumat voisivat kuulostaa turhankin mielikuvituksellisilta, ellei tähän päivään mennessä olisi nähty jo sikainfluenssapandemiaa ja sen mukanaan tuomia vaikutuksia.

Kirjassa spekuloidaan ihan samanlaisilla aiheilla, joita sikapandemian aikana näki ainakin netin keskustelupalstoilla: levittääkö joku lääkefirma virusta tahallaan, voiko rokotteen mukana saada elimistöönsä mikrosirun/pedon merkin/tms., voivatko lääkärit ja hoitajat kieltäytyä tulemasta töihin ja hoitamasta sairaita, miten sairaiden eristäminen hoidetaan, riittääkö rokotteita ja lääkkeitä kaikille, puhuvatko viranomaiset totta jne. Lopun ajan tunnelmissa mennään, mutta kuitenkaan tunnetaso kirjassa ei kohoa siten, että lukija tempautuisi varsinaisesti mukaan.

Hmm... lukeehan näitä Janssonin dekkareita kuitenkin ennemmin kuin selkäänsä ottaa. Lomalukemiseksi oikein sopivaa.

-------------

PS. Sen verran täytyy korjata, että Hylynryöstäjä oli virkistävä poikkeus näissä Janssonin dekkareissa. Se oli oikeasti jännittävä kirja!