Ruotsalainen hyönteistutkija Hans Bengler tuo 1870-luvun lopulla tutkimusmatkaltaan Kalaharista orvoksi jääneen busmannipojan mukanaan Ruotsiin. Pojalle annetaan nimeksi Daniel, ja häntä näytetään ihmisille kaukomaiden ihmeenä kuin hyönteistä ikään. Kun kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, Bengler hylkää Danielin lapsettoman skoonelaispariskunnan hoiviin. Daniel riutuu ikävästä Afrikkaan. Vähä vähältä hänen toivonsa päästä kotiin Kalahariin hiipuu, ja viimeinen isku on tieto siitä, että Bengler on palannut Afrikkaan ilman häntä.

Mankell on kyllä uskomattoman hyvä kirjailija. Voisin kai sanoa häntä lempikirjailijakseni. Olen pitänyt kaikesta, mitä olen häneltä lukenut, Wallandereista, Afrikka-kirjoista ja monista muista. Huomaan vain, että on jotenkin vaikeaa eritellä, miksi pitää jostain. Paljon helpompaa on kritisoida sellaista, mistä ei pidä.

Jos mietin tätä kirjaa, niin eniten kai pidin siitä, miten Mankell kuvasi ihmismielen pimeitä puolia. Hans Benglerillä oli näennäisesti hyvät aikomukset, kun hän otti pienen afrikkalaisen pojan huostaansa. Hän uskoi tuona hetkenä tekevänsä hyvää. Kirjassa mainitaan, että Bengler näki häkkiin suljetussa orvossa pojassa itsensä. Hänellä ei ollut kuitenkaan mitään keinoja saada yhteyttä poikaan tai edes yritystäkään siihen suuntaan. Hän alisti pojan välineeksi, pilkanteon ja ihmettelyn kohteeksi, kunnes lopulta sai tarpeekseen ja hylkäsi pojan lähtiessään etsimään taas uusia hyönteisiä, jotka tekisivät hänestä suuren. Kenties tässä oli toisinto siitä, mitä hän itse oli kokenut lapsuudessaan? Kirjassa tosin viitattiin vain hyvin kursorisesti Benglerin huonoon isäsuhteeseen.

Mankell pääsee myös erinomaisesti pienen lapsen pään sisään. Kun lukee Danielin mietteitä ruotsalaisesta maisemasta, ihmisistä ja elämänmenosta, tajuaa miten erilaisia maailmoja ympärillämme on. On lasten maailma ja aikuisten maailma, ja sitten vielä erikseen nämä erilaiset kulttuurit. Kuvaava esimerkki on se, kun Daniel laittaa kirkossa käärmeen kolehtihaaviin tarkoituksenaan uhrata Jumalalle, ja seurakunta näkeekin sen paholaisen merkkinä. Oikeastaan koko Danielin tarina on kuvaus lapsen koti-ikävästä ja syvästä depressiosta. Ahdistavaa luettavaa.

Suosittelen.