Sari Vuoriston novelleissa meri on arvaamaton. Joskus se välkehtii Suvisaaristossa sunnuntaipurjehtijoiden iloksi, toisinaan se on raivoava aaltojen metsä. Joskus meri on se, joka erottaa pienen tytön isästään, joskus se yhdistää selittämättömästi kaksi aikuista ihmistä. Grönlannissa meri on mustikansininen, espanjalaiseen uima-altaaseen vangittuna turkoosi. Kaikissa novelleissa meri on mielentila.

Säätiedotus merenkulkijoille puhuttelee niin veneilijöitä kuin maakrapuja, se sopii yhtä hyvin veneeseen ja kesälaiturille kuin pimeisiin talvi-iltoihin, jolloin kimaltava ulappa on vain haave. (Teksti kirjan kansiliepeestä)

Hyvä novellikokoelma, jossa oli hienosti otettu meri kantavaksi teemaksi kaikkiin novelleihin. Syvemmällä tasolla novellit kertoivat ihmissuhteista, parisuhteesta lähinnä mutta myös vanhempien ja lasten välisistä suhteista. Paljon näissä novelleissa oli tuttuja tuntoja. Osaan samaistua ainakin vettä foobisesti pelkäävään mieheen (vaikka omat fobiat suuntautuvatkin muualle) ja vanhempien parisuhteellisuuksia tarkkailevaan lapseen. Novellissa "Ankkuripaikka" on hykerryttävä kuvaus keski-ikäisen veneilijäpariskunnan myrskyisästä rantautumisesta - juuri tuolta sen on pakko näyttää rauhaisaa kesäpäivää viettävien ulkopuolisten silmissä - ja meriretken dramaattisesta lopusta. Suosittelen kirjaa kaikille merta rakastaville ja pintaa syvempiä ihmissuhdekuvauksia kaipaaville. Novellit eivät ole mitenkään vaikeita, vaikka ne herättävätkin paljon ajatuksia.