Leijonaemojen tarinat on kirja erityislapsen äitiydestä. Leijonaemot ovat äitejä, jotka ovat kasvaneet leijonan mittoihin pitäessään lastensa puolia. He kertovat kirjassa rehellisesti lasten myötä muuttuneesta elämästä ja tunteistaan. Epätoivon hetkistä on kasvanut uudenlaista voimaa kestää koettelemukset. Lasten sairauksienkin kanssa sopeutuu elämään hyvää, onnellista elämää. Erityislapset ovat pieniä taistelijoita, joilta heidän vanhempansa ovat saaneet merkittävimmät oppitunnit rakkaudesta, uskosta ja toivosta.

Kirja tarjoaa vertaistukea erityislasten vanhemmille ja läheisille. KIrja toimii myös aivan uudenlaisena sillanrakentajana vanhempien ja terveydenhuollon ammattilaisten väliselle vuoropuhelulle. ÄIdin epätoivoinen taistelu lapsensa hengen ja terveyden puolesta asettaa monenlaisia haasteita henkilökunnalle. Leijonaemo ei aina jaksa olla diplomaatti. Tämän kirjan tarkoitus on myös lisätä ymmärrystä siitä, miten asiat koetaan potilaiden ja omaisten näkökulmasta.

---------------------------

Tässä kirjassa kuusi erittäin sairaan ja/tai monivammaisen lapsen äitiä kertoo kokemuksistaan lapsensa ja terveydenhuoltojärjestelmän kanssa. Järkyttävää luettavaa. Eniten minua järkytti ja ahdisti kirjassa se, että näiden äitien piti ottaa koko lapsensa hengissäpysyminen omille harteilleen. Lääkäreillä ja hoitajilla ei ollut paljonkaan annettavaa. Joko he eivät tienneet, mistä oli kyse, tai sitten hoitivat vain yhtä sairautta tai vammaa kerrallaan muista sairauksista  välittämättä. Tieto ei kulkenut hoitavien tahojen kesken, taloudellisten tukien saaminen oli kiven takana ja äitien jaksamisesta ei ollut kiinnostunut yksikään sielu maan päällä. Siltä se ainakin kuulosti. Internetin aikana sentään nämä äidit löysivät toisensa ja pystyivät muodostamaan vertaistukijoukon, joka sitten yhdessä kirjoitti tämän kirjan. Ei voi muuta kuin hattua nostaa leijonaemoille. Heillä on ollut todella rankka tie kuljettavanaan.