1391299.jpg

 

Maaomenaviini vuosikymmenten takaa palauttaa Jayn mieleen kaukaisia kesiä ja muistoja. Karhunvadelman maun, santelipuun ja laventelin tuoksun, hedelmätarhan hämärän, vanhan puutarhurin merkilliset tarinat ja loitsut... (Teksti kirjan takakannesta)

Kaksikymmentä vuotta kirjailija Jay Mackintosh on yrittänyt tavoittaa Pog Hill Lanen ja poikavuosiensa lumousta. Kun uusi romaani ei ota syntyäkseen, mies jättää meluisan Lontoon ja muuttaa Ranskan suosituimman viinialueen sydämeen. Lansquenetin pienessä kylässä, hedelmätarhojen ja viiniköynnösten keskellä, kirjailija kohtaa taas Joen, lapsuutensa hyvän hengen. Jaysta tuntuu kuin hän olisi palannut kotiin pitkältä matkalta. Mutta Lansquenetilla on myös salaisuutensa. Jayn naapurissa asuvan salaperäisen Marise d'Apin tarina alkaa vetää kirjailijaa taian lailla puoleensa. (Teksti kirjan kansiliepeestä)

Tämän kirjan löysin antikvariaatista jo syksyllä, mutta vasta nyt sain sen luettua. Aiemmin olen lukenut Joanne Harrisilta kirjan Herrasmiehiä ja huijareita, joka oli mielestäni ihan huippuhyvä ja älykäs kirja. Siihen nähden Kesäviiniä oli pieni pettymys, sillä se oli korkeintaan miellyttävä.

Harrisilla on lumoava tyyli kirjoittaa. Hän saa pienen ranskalaiskylän omalaatuisine persoonallisuuksineen ja viinitarhoineen todella elämään. Kuiskailevat erikoisviinit ja kirjan kertojahahmona toimiva "Fleurie vuosikertaa 1962" ovat hauskoja yksityiskohtia, jotka pitävät taianomaista ilmapiiriä yllä. Minua omasta talosta haaveilevana kerrostaloasujana miellytti myös lukea Jayn talokaupoista ja oman kodin kunnostamisesta sekä tietynlaisesta itsenäistymisestä ja voimaantumisesta, astumisesta ulos rahan ja maineen orjuudesta periaatteella "saat sen mistä luovut".

Se mikä kirjan tenhoa hieman latisti, oli Marisen ja Jayn tuttavuuden liian nopea syveneminen. Kun alkuun Marise suunnilleen vihasi Jayta ja sitten jo kohta oltiin lämpimääkin lämpimämmissä väleissä, mentiin mielestäni liian suurin harppauksin eteenpäin. Lisäksi minua häiritsi se, että Marisen huolella vaalittu salaisuus paljastui lopussa muutamalla sivulla, kun hän kertoi koko jutun Jaylle. Siitä jäi hieman sellainen fiilis, että hohhoijaa, olisit kertonut heti, niin siitäkin olisi päästy. Eli tässä olisi kirjoittaja voinut hieman terästäytyä ja miettiä, miten purkaa luomansa jännite hallitusti.

Mutta joka tapauksessa suosittelen tätä. Ihan mukavaa luettavaa. Luulen, että luen vielä jotain muutakin Harrisilta.