Kestää yli 25 vuotta ennen kuin sisarpuolet Erika, Laura ja Molly jälleen yhdessä matkustavat isänsä luo karunkauniille Hammarsjön saarelle. 1970-luvun lopulla saaren nuorilla oli ollut tapana solmia hauraita, alati vaihtuvia ystävyyssuhteita, joiden ulkopuolelle kuka tahansa saatettiin yhtäkkiä sysätä. Mutta mitä oli tapahtunut Ragnarille, pojalle joka aina juoksi ja jolla oli metsässä salainen maja?

Siunatun lapsen teemoja ovat syyllisyys ja sovinto, muistaminen ja unohtaminen; teoksen pohjavirtana kulkee ihmisten julmuus ja piittaamattomuus. Romaani on sekä kertomus kolmen naisen elämästä että harvinaisen hienosti hahmoteltu isän muotokuva, hellä ja armoton.

---------------------------

Pitäisiköhän minunkin ruveta monen muun kirjabloggaajan tavoin antamaan kirjoille tähtiä? Se olisi jotenkin havainnollinen systeemi. Kertasilmäyksellä näkisi, mikä on mielipiteeni tästä kirjasta, ja halutessaan voisi lukea lisää. Ullmannin kirjalle tulee 2 tähteä, jos asteikko on 1 (= ihan paska) - 5 (= ikimuistoinen lukuelämys). 

Kaksikolmasosaa kirjasta oli suorastaan tylsää luettavaa. Asioita kuvattiin ensin vanhimman sisaren Erikan ja sitten toiseksi vanhimman sisaren Lauran silmin. Koko ajan mietin, mihin tämä kaikki mahtaa liittyä ja miksi näitä asioita nyt kerrotaan, kun tässä ei tunnu olevan mitään ideaa. Takaumien avulla muisteltiin tyttöjen lapsuutta ja nuoruutta Hammarsjöllä, ja maalailtiin heidän isänsä moninaisia naissuhteita. 

Erika ja Laura eivät vaikuttaneet erityisen mielenkiintoisilta naisilta. Lauraan oli ehkä helpointa samastua. Tämä haaveileva perheenäiti yritti suorittaa tietynlaista perheidylliä, josta ei sitten kuitenkaan lopulta tullut mitään. Hänelle kävi juuri niin kuin itsellenikin aina käy. Hän ajatteli ensin tekevänsä aivan upean kynttiläillallisen perheelleen. Sitten hän haaveillessaan unohtui ajatuksiinsa niin, ettei enää ehtinyt ostamaan illalliseen tarvittavia aineksia, joten hän päätti, että tilataankin perheelle pitsat. Ja kun lopulta ilta tuli, niin hän käski miehen tilata pitsat ja komensi lapset tekemään lumiukkoa, jolle hän oli unohtanut ostaa porkkananenän. Itse hän lähti oman ahdistuksensa vallassa sovittamaan syyllisyyttään kodin ulkopuolelle.

Loppuosa kirjasta olikin sitten alkuosaan nähden suorastaan huikeaa laukkaa. Julmuuksia ja hirveyksiä alkoi tapahtua ihan liukuhihnalta. Todella ällöttäviä ja inhottavia kohtia, ihmisen raadollisuutta paljaimmillaan. Tuli mieleen William Goldingin Kärpästen herra, joka oli aikanaan hyvä kirja. Tämä oli kuitenkin jotenkin liikaa, petyin ja ahdistuinkin. Jos syyslomalla oli aikaa lukea yksi kirja, niin miksi sen piti olla tämä?