Lainasin tämän kirjan ystävältäni ja jätin paperikannet hänelle, jotta jälkikasvumme ei tuhoaisi niitä, joten en pysty nyt kirjoittamaan kirjan takakansitekstiä tähän.

Kirjan pääteema on sisaruskateus, keski-ikäisten Raunin ja Ruutin suhde toisiinsa. Pikkusisko Ruut on yksinasuva ekonomi ja keittokirjakaupan omistaja, joka pyörittää kahta seurustelusuhdetta päällekkäin ja käyttää omaisuuden ulkonäkönsä vaalimiseen. Isosisko Rauni asuu tiilitalossa insinöörimiehensä ja kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa, säilöö, hilloaa ja pakastaa yli oman tarpeen. Kumpikin siskoksista pelaa Kumpi Parempi -peliä eli suomeksi sanottuna kadehtii toisiaan ja näyttää sen myös.

Näin ainoana lapsena en oikein ymmärrä sisarusten välistä suhdetta ns. sisältäpäin enkä osaa arvioida, miten realistisesti tämä kirja kuvaa sisarussuhdetta. Ystävä, jolta lainasin kirjan, kertoi kuitenkin olleensa haltioitunut siitä, miten osuvaa Regina Raskin kuvaus on.

Tarina on kerrottu enimmäkseen Ruutin näkökulmasta, mutta siitä huolimatta minun on perheenäitinä helpompi samastua Rauniin. Ruutin mietteet Raunin ylipainosta, kulahtaneista vaatteista, ääliömäisestä miehestä, inhottavista lapsista, ikuisesta leipomisesta ja pakastamisesta, imettämisestä ja huolehtimisesta tuntuivat välillä todella ärsyttäviltä. Teki mieli sanoa, että suuntaa nyt jo energiasi johonkin muuhun kuin siihen siskoosi. Hanki vaikka oma elämä. Toisaalta kyllä Rauninkin ajatukset Ruutia kohtaan olivat enimmäkseen myrkyllisiä, mutta jollain tavalla pystyin hyvin ymmärtämään, miksi hänestä tuntui siltä kuin tuntui. Olihan se Ruut aika ärsyttävä ja itsekeskeinen snobi.

Kirjan kieli on hykerryttävän hauskaa luettavaa, vaikka aihe on vakava. Välillä on pakko nauraa ääneen, kun kirjoittaja maalailee jonkin osuvan karikatyyrin, esim. Raunin miehestä:

"Ruut ei ollut koskaan pitänyt Tarmosta. Aivan kuin he olisivat puhuneet eri kieltä. Ruut ymmärsi Tarmoa yhtä hyvin kuin tanskaa tai flaamia tai jotain, jota puhuttiin peruna suussa.
         Mitä kieltä he olisivat yhdessä voineet puhua? Sellaista esperantoa ei löytyisikään. Tarmo ajoi aamuruuhkassa töihin ruskea salkku takapenkillä, huolsi auton ajallaan ja otti kauppaan mukaan oman muovikassin. Kesäisin Tarmo kulki paljain varpain ja esitteli vieraille tonttiaan. Pojat perivät tämän sitten joskus, hän sanoi. Tarmo suhtautui tasakattoiseen taloonsa pateettisuudella, joka olisi ollut ymmärrettävää, jos kyseessä olisi ollut viisisataa vuotta vanha perintötila. Ruutin mielestä oli harhaluulo, että koirat muistuttivat isäntiään. Kengät muistuttivat enemmän, kirjahyllytkin, mutta varsinkin talot kertoivat asujistaan, talon katot. Tasakatto-Tarmo kuulosti närkästyneeltä aivan kuin Ruut olisi houkutellut Raunin yön selkään."

Tämän kirjan parissa viihtyi ja kyllähän se ajatuksiakin herätti. Suosittelen sellaisille, jotka haluavat lukea ihmissuhteista ja perheistä. Tässä kirjassa sivutaan myös tytärten suhdetta äitiinsä, isäänsä, alkoholisoituneeseen veljeensä ja miehiinsä.