Kotiopettajattaren romaani on 1800-luvun kuuluisimpia romaaneja, runollisen tumma kuvaus kielletystä rakkaudesta Viktorian ajan Englannissa. Jane Eyre oli orpo ja ansaitsi niukan elantonsa säätyläisperheen kotiopettajattarena. Hänen sävyisä, vaatimaton ulkomuotonsa kätki kuitenkin epäsovinnaisen ja intohimoisen luonteen, joka ei pelännyt epäsäätyistä rakkautta. Janen ja kartanonherra Rochesterin rakkaustarina oli aikalaistensa mielestä ennenkuulumattoman rohkea ja kiehtoo yhä uusia lukijapolvia romanttisella kohtalonomaisuudellaan. (Teksti kirjan takakannesta)

Ihana, ihana kirja, joka toi mieleen lapsuusvuosien Annat ja Runotytöt. Erityisen viehättynyt olin siitä, että tässä kirjassa kuvattiin eläviä ja tuntevia, intohimoisia ihmisiä. Verrattuna esimerkiksi Austenin henkilöhahmoihin nämä Bronten henkilöt ovat huomattavasti vähemmän tekopyhiä ja vahvemmin kosketuksissa tunteisiinsa. Silti jaksan ihmetellä tuon ajan ihmisten kykyä ja voimaa työntää omat tarpeet ja tunteet taka-alalle ja nojata kaikessa päätöksenteossa ihanteisiinsa. Heillä tuntuu olleen tietynlaista kykyä hyväksyä se, että kaikkea ei voi saada ja että kaikki ei mene oman mielen mukaan. Nykyihminen ei voisi elää näin. Nykyihminen ei ikinä suostuisi elämään tällaista elämää kuin kirjan Jane Eyre avioliittoaikeiden mentyä mönkään. Toisaalta nykyihmisen ei ole myöskään pakko elää näin, on valinnan vapautta, rajana vain oma moraali(ttomuus). En tiedä... jostain syystä minua virkistää lukea ihmisistä, joilla on korkea moraali ja joille kuitenkin lopulta käy hyvin. Muistan, kun lapsena luin Pikku naisia ja silmät palaen hehkutin äidilleni, että "aion ryhtyä jaloksi!" Tämän kirjan kautta tavoitin uudelleen häivähdyksen lapsuuden viattomuudesta.