1100-luvun Englannissa raivoaa verinen sisällissota. Kirkko ja maallinen valta jakavat ahneesti etupiirejään, ja mielivaltaiset lordit tyrannisoivat, ryöstävät ja raiskaavat kansaa. Vainon kohteeksi joutuu myös kuljeskelevaan elämään kyllästynyt, rauhaa rakastava Tom Rakentaja perheineen. Taitavalla muurarilla on suuri unelma ja täytettävänään lupaus, joka velvoittaa olemaan rohkea ja periksiantamaton.

Neljän vuosikymmenen ajan rakennetaan Kingsbridgen katedraalia. Sen henkeäsalpaavat pilarit kohoavat uhmakkaasti kohti taivaallisia korkeuksia, kun ihminen taistelee tiensä primitiivisten elinolojen, sotien ja henkisen pimeyden yläpuolelle luodakseen jotain kestävää.

Taivaan pilarit on väkevä kuvaus keskiajan oloista, kirkonrakentajien intohimoista, epätoivosta ja horjumattomasta uskosta.

Huhhuh!! Sainpa viimein luettua tämän järkälemäisen romaanin, jossa oli kaikkiaan 1007 sivua. Täytyy tunnustaa, että minulla ei tahdo turnauskestävyys riittää, jos kirjan sivumäärä kohoaa paljolti yli 500.

Kirjassa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Follett osaa kertoa tarinan. Olen pitänyt hänen muustakin tuotannostaan siltä osin kuin olen sitä lukenut (Neulansilmä, Naakat, Vaarallinen muisti). Kirjassa oli jännitystä ja monenlaisia vaiheita, tulipaloja, sotia, ryöstöjä, murhia, raiskauksia ja romantiikkaa. Pidin myös siitä, miten Follett - joka ei ole mikään kristillinen kirjailija - kuvaa priori Philipin kristillistä vakaumusta ja sen vaikutusta hänen päätöksentekoonsa ja tapaansa kohdella lähimmäisiä. Toki kirjassa kuvataan vastapainoksi myös vähemmän jaloja kristittyjä. Melkoisen hurjaa on elämä 1100-luvulla ollut, ainakin jos tätä kirjaa on uskominen.

Hieman jäi ärsyttämään se, että kirjan henkilöt ajattelivat ja keskustelivat niin moderniin tapaan. En tietenkään tiedä, millaista kommunikaatio on ollut 1100-luvulla, mutta epäilen hieman, oliko se tällaista. Lisäksi kirjan synnytyskertomus on suorastaan hupaisaa luettavaa. Nainen synnyttää keskellä metsää lapsen. Keskellä ponnistusvaihetta hän ehtii minuuttitolkulla jutella miehensä kanssa ennen seuraavaa ponnistusta. Vuorokauden kuluttua nainen menehtyy verenhukkaan. Eipä kuitenkaan hätää, vauva saa ravinnokseen äidinmaitoa, jota naisen rinnat ovat pullollaan! Follett ei taida tietää, että ponnistaminen on totista meininkiä eikä siinä vaiheessa enää keskustella, puhumattakaan siitä etteivät naisen rinnat todellakaan ole pullollaan maitoa vuorokauden kuluttua synnytyksestä, etenkään jos nainen on kuollut.

Mutta jos nämä pienet miinukset jättää pois, niin kirja on ihan ok. Kauhean pitkä vain. Oleellisimmat juonenkäänteet olisi hyvin voinut tiivistää noin 500 sivuun.