1277284.jpg

Karma sukeltaa monikulttuuriseen todellisuuteen, joka on jo täällä. Tapahtumat levittäytyvät maailmanlaajuiselle näyttämölle Intiasta Jamaikalle, mutta romaanin keskiöön asettuu nykypäivän monikulttuurinen Helsinki. Marianne Backlén luo romaanissaan terävän, todellisuudentajuisen ja haastavan kuvan maahanmuuttajien elämästä Suomessa. Näkemys on illuusioton, jopa pessimistinen, mutta rehellisyydessään puhutteleva. Taidokkaasti rakennetun romaanin kahdeksan päähenkilöä toimivat vuoron perään kertojina. Kaikki he elävät jollain tavoin kulttuurien hankauskohdassa. Romaani puhuu identiteetistä ja alkuperästä, sopeutumisesta ja suvaitsevaisuudesta, sukupuolirooleista ja seksuaalisuudesta, rakkaudesta ja rakkauden rajoista. Lapsilla on tarinassa näkyvä rooli, ja valitettavan usen he joutuvat aikuisten konfliktien uhreiksi. (Teksti kirjan takakannesta. Osa puuttuu.)

Tämä oli erittäin mielenkiintoinen kirja. Kuten takakannessa kerrotaan, tapahtumia kuvataan kahdeksan eri henkilön näkökulmasta. Henkilöt ovat kaikki tuttuja toisilleen ja heidän tarinansa nivoutuvat yhteen.

Ensimmäinen henkilö, suomenruotsalainen Camilla, jolla on kaksi jamaikalaista adoptiolasta, on ärsyttävyydessään vailla vertaa. Kun luin ensimmäistä lukua, ajattelin jo, että jos koko kirja on yhtä ärsyttävää suomenruotsalaista snobbailua, niin en kyllä jaksa lukea tätä loppuun. Ilmeisesti joku muukin lukija on ajatellut samalla tavalla. Kirjan sivulta 61 löytyy nimittäin kuvaus naisesta, jota monikulttuurisen yhdistyksen jäsenet pilkkaavat seuraavin sanoin: "Platinanvärisessä korkkiruuviperuukissaan ja afro-brasilialaisessa puvussaan hän on varmaan ollut oikea ilmestys Kingstonissa", ja tämän kuvauksen alle on ärsyyntynyt lukija kirjoittanut kuulakärkikynällä: "Entäs sinä?" Hih, teki mieli lisätä tähän omakin kommentti, mutta jätin lisäämättä.

Seuraava luku suomalaisesta homoseksuaalista Janista ei tee juuri suurempaa vaikutusta. Jani hengaa siellä täällä miesystäviensä kanssa eikä taida elämäntavoistaan päätellen olla kuullutkaan sukupuolitaudeista. Janin viehtymys buddhalaisuuteen ja Jamaikaan tuntuu jotenkin kaukaa haetulta. Sekä Camilla että Jani romantisoivat vieraita kulttuureja ja uskontoja liikaa.

Kolmannessa osuudessa alkaa tapahtua. Siinä kuvataan maailmaa jamaikalaisen miehen kanssa avioituneen suomenruotsalaisen Stinan kautta. Stina on taiteilija, mutta muuten tavis. Alussa romantisoidut käsitykset jamaikalaisista muuttuvat tässä realismiksi, kun elämä vieraasta kulttuurista peräisin olevan miehen kanssa ei olekaan yhtä juhlaa. Stina kuvaa sitä, miten monista asioista suomalaiset naiset joutuvat luopumaan avioituessaan ulkomaalaisten kanssa. Useimmat naiset tekevät uhrauksensa vapaaehtoisesti saamatta tilalle juuri mitään.

Neljännessä luvussa ääneen pääsee nigerialainen Chike, joka on naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Sen jälkeen kirjan lapset Maria, Keisha ja Teran sekä viimeisessä luvussa salaperäinen Karma Norbu, joka esiintyy kirjan jokaisessa luvussa kuin punaisena lankana, joka yhdistää kaikkien kohtalot. Karman ajatuksissa tulee esiin oikeastaan se, mitä itsekin ajattelin pitkin matkaa kirjaa lukiessani: "Kun lopetan puhelun, olen melkein vihainen. En ymmärrä länsimaalaisia, jotka matkustelevat levottomina ympäri maailmaa aivan kuin he etsisivät jotain mitä eivät löydä kotimaastaan./Minun on erityisen vaikea ymmärtää niitä, jotka väittävät olevansa kiinnostuneita buddhalaisesta elämänfilosofiasta. Mikseivät he löydä onnea uskonnosta, jonka piiriin ovat syntyneet? Ei uskonnon vaihtaminen käy yhtä helposti kuin heittäisi vanhan paidan pois ja ottaisi uuden tilalle./Ajattelen usein jamaikalaista Anthonya ja hänen perhettään, johon tutustuin Suomessa. He liikuttivat minua syvästi. Tapaankohan koskaan yhtä onnetonta perhettä? ---"

Kirja loppuu avoimesti, mutta kuitenkin syntyy sellainen tunnelma kuin ympyrä sulkeutuisi. Kirja on kirjoitettu kiehtovalla tavalla ja siinä on todella saatu erilaisten ihmisten äänet kuulumaan eri tavalla. Kannattaa lukea.