Laura Honkasalon kerronta lumoaa. Yksityiskohtaisesti, tarkasti ja elävästi hän tavoittaa henkilönsä ja heidän elämänpiirinsä monivivahteiseen kokokuvaan. Myös henkilöiden sisäisen maailman rikkaus avautuu vaikuttavasti, ja samalla hän tuo heidät lähelle lukijaa, melkein ystäviksi.

Lumen saartama kahvila -kokoelman hienovireisissä, viipyilevissä novelleissa Honkasalo kuvaa lasten ja aikuisten maailman yhteentörmäyksiä, kuten hän teki jo menestykseksi muodostuneessa romaanissaan Sinun lapsesi eivät ole sinun. Hän kertoo myös nuorista naisista elämän taitekohdissa sekä äideiksi tulleista onnen ja hämmennyksen ristiriidoissa. Nuoret kaupunkilaiset matkustavat maailmalla ja tekevät samalla matkaa itsessään.

Kipeät kokemukset ovat syvällä heissä, ne taittuvat surumielisyyteen mutta puhkeavat myös iloon. Honkasalon novellit ovat täynnä ymmärrystä ja oivallusta ihmisestä. Tämä kirja puhuu välittämisestä, yhteisyydestä, tosirakkauden kaipuusta.

------------------------

Jotain tästä kirjasta kertonee se, etten muistanut, olenko lukenut tätä aiemmin. Sen tiedän, että tämä on ollut joskus minulla lainassa. Myös pari novellia tuntuivat etäisesti tutuilta, kun taas suurin osa novelleista oli minulle ihan uusia. Ehken ole saanut kirjaa aiemmin loppuun?

Eniten pidin niistä novelleista, jotka kuvasivat maailmaa lapsen silmin. Lapsen näkökulman ottamisessa Honkasalo on ihan parhaimmillaan. Jostain syystä nautin myös lukea ihmisten arkielämän kuvauksesta, esim. siitä kun ihmiset tekevät ruokaa, äiti hakee lapsiaan päiväkodista ja lapset menevät vaahtokylpyyn. Siitä tulee itsellekin turvallinen ja kotoisa olo.

Vähiten pidin niistä novelleista, joissa kuvattiin nuorten aikuisten päämäärätöntä ajelehtimista sinne ja tänne sekä (mielestäni) aivan turhia murheenaiheita. Ehkä oma nuoruus tuli niistä osin mieleen ja pohdin, olinko itsekin nuorena opiskelijana noin lapsellinen ja itsekeskeinen. Ehkä olin.