Mary Swann tunnettiin vähäpuheisena, vaatimattomana emäntänä, jonka kurjan arjen täytti raadanta syrjäisessä maatalossa ja jonka elämä päättyi julmasti aviomiehen kädestä.

Mutta saattoiko tämä olla koko totuus naisesta, jonka postuumi runokokoelma Joutsenlaulu herättää suurta huomiota akateemisissa piireissä?

Mysteeriä alkavat tahoillaan selvittää tarmokas feministitutkija, likaisia keinoja kaihtamaton elämäkerturi, hissukka kirjastonhoitaja sekä älyllään briljeeraava kustantaja. Näytelmä huipentuu Swann-symposiumissa, jossa terve maalaisjärki törmää tieteelliseen korkealentoon herkullisella tavalla.

--------------------------

No jaa... en oikein lämmennyt tälle kirjalle. Ei siinä kyllä mitään sanottavaa vikaakaan ollut, mutta ei liioin sellaista, joka olisi oikein lämmittänyt sydäntä tai temmannut mukaansa. Henkilöt ovat niin hullunkurisia ja suorastaan surkuhupaisia, että heihin on vaikea samastua. Tyyliltään kirja on hajanainen. Välillä kerronta etenee minämuodossa, välillä kolmannessa persoonassa, välillä kirjeiden kautta ja lopulta elokuvakäsikirjoituksen tyyppisesti. Tyylistä ja äänessä olevasta kertojasta riippuen kirja on joko äärimmäisen pitkäveteinen tai suorastaan jännittävä.

Se mikä kirjassa oli aidosti hauskaa oli tutkijoiden ja muiden kirjallisuusihmisten lähes sekapäinen innostus kuolleeseen runoilijaan ja hänen runojensa oletettujen piilomerkitysten tulkintaan. Suuri oli heidän ihmetyksensä kun runoilijan elämästä ei löytynyt mitään kiinnostavaa, ei mitään viitettä älyllisen elämän olemassaoloon eikä edes mainittava kirjallista esikuvaa. Mary Swann kun oli lainannut kotikaupunkinsa kirjastosta lähinnä hömppäromaaneja, ja ainoat runot, joita hänen tiedettiin ikinä lukeneen, olivat Hanhiemon lorulippaasta. Hänen himoitun päiväkirjansa merkinnät käsittelivät luonnonilmiöitä tyylin "tänään sataa" tai arkielämän pulmia "vesipumppu hajosi". On kiehtovaa seurata, miten tutkijoiden on pakko värittää ja muunnella Maryn elämäntarinaa ja mielikuvituksessaan lisätä siihen jotakin, mikä selittäisi suuren nerouden synnyn. Vielä kun yhdessä vaiheessa kirjaa paljastuu, miten runot todella ovat syntyneet, niin lukija ei voi muuta kuin hörähdellä partaansa ja ihmetellä, miten hupsu ihminen onkaan.

Sillä aikaa kun tutkijat ja elämäkerturit paneutuvat suurella innolla Mary Swannin arvoitukseen, maailmassa tapahtuu ihan oikeitakin asioita. Näitä väläytellään välillä uutislähetysten kautta ikään kuin taustaksi mielipuoliselle Swann-manialle.