Meeri on vaatimaton nainen, joka elää elämäänsä hiljaa ja huomaamatta. Hän tekee työtään, jonka saaminen ei ollut viisikymppiselle saneeratulle itsestään selvää ja uppoutuu vapaa-aikanaan kirjoihin.

Kun pimeänä myöhäissyksyn aamuna löytyy ruumis, huojahtaa Meerin elämä raiteiltaan ja epäilykset ja pelot vievät hänet marraskuiselle pakomatkalle, jolla hän kertaa elämäänsä: avioliittoaan, miehensä sairautta ja suhdettaan eksoottiseen kasvattityttäreensä. Pitkän matkan aikana hän miettii, miten hänestä on tullut se mikä hän on ja onko hänellä elämisen oikeutta.

Kylmät kädet on rakkausromaani, kertomus siitä, miten jotain, josta voisi syntyä rakkaus, alkaa arasti kasvaa. Se viriää pienestä liekistä, kahden kolhiutuneen ihmisen arkisesta tutustumisesta. Toivo ja ilo ovat olemassa, aistillinen hellyys löydettävissä.

Hilkka Ravilo on kirjoittanut yksiin kansiin useamman kirjan. Kylmät kädet on todentuntuinen, yllättävä ja välillä hyytävä romaani. Sen musta huumori ja vahvat henkilöt jäävät elämään. Aina ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko, mutta kirja pitää otteessaan ja kestää monta lukukertaa.

Olipa epätasapainoinen kirja! Alku oli jotenkin kovin masentava. Meerin elämä oli surkeaa, hän vaikutti työpaikkakiusatulta, vaikka ei heti käynytkään ilmi, millä tavoin hän oli tilanteeseensa joutunut. Sitten alettiin kuvailla Meerin nuoruusvuosia ja tutustumista mieheensä Timoon. Tässä vaiheessa koko Meeri ärsytti minua. Hän oli oikein sellainen lyttyyn lyödyn seinäruusun perikuva. Sitten Meerin kasvatiksi tuli Timon sisarentytär Anita. Meeri suhtautui lapseen varsin ikävällä tavalla, torjuvasti ja hylkivästi. Tähän saakka kirja oli lähinnä ankea.

Sen jälkeen alkoi ahdistava osuus. Timon mielen pimenemistä kuvattiin todella raadollisella tavalla. Minuun iski kauhea ahdistus, että jos itselle kävisi joskus noin. Jos muuttuisi vielä hullummaksi kuin mitä jo on, alkaisi nähdä harhoja ja kuulla ääniä tajuamatta itse, missä mennään. Meeriäkin kävi tässä vaiheessa jo todella sääliksi. Yleensä dekkarit ja jännärit eivät minua pelota, mutta tässä kirjassa oli jotain pelottavaa.

Kirjaa kuvataan etulehdellä rikosromaaniksi, mutta varsinaiseksi rikosromaaniksi se muuttuu mielestäni vasta viimeisten sadan sivun aikana. Loppu on tosi jännittävä ja onneksi kaikki selviää ja kääntyy parhain päin. Jossain mielessä tähän kirjaan olisi odottanut avoimempaa loppua. Nyt kaikki oli lopussa vähän liiankin ruusuista.

Kaiken kaikkiaan pidin kuitenkin kirjasta ja luen varmasti muitakin Ravilon kirjoja, jos vain löydän niitä kirjastosta.