Kaihoisia runoja rakkaudesta, ikävästä ja surusta, mutta myös aina palaavasta elämänvoimasta.

----------------------

Ihan ensiksi, kiitos Pinni, tunnustuksesta!! En sitä nyt linkitä enkä jaa eteenpäin, koska juuri jaoin saman tunnustuksen. Kiitos kaunis, kuitenkin =) On mukava kuulla, että tätä blogia luetaan ja että tästä pidetään ja saadaan lukuvinkkejäkin välillä.

Mitä tulee Eevamaija Poijärven runoihin, niin tämän runokirjan ostin kirjaston poistomyynnistä hintaan 0,5 €. Syy siihen oli se, että muistin lukeneeni näitä runoja joskus yläasteella eli vuonna 1988 - 1990. Kirja on silloin ollut aivan uusi. Muistan pitäneeni runoista todella paljon, mitä näin jälkikäteen ihmettelen siinä mielessä, että runot ovat selvästi jo isoäiti-ikäisen naisen käsialaa ja niissä puhutaan paljon paitsi lapsenlapsista myös kuolemasta ja surusta. Edelleen kuitenkin pidän näitä runoja hyvin kauniina ja herkkinä.

Tämä oli suosikkini yläasteiässä (syy tuntematon)

 

joinakin hetkinä
tiedän olevani
                 vahva

yksin
tiedottomasti luja
kuin kallio
meren moukarin alla

sitten
parahdus
luontokappaleen varmuus
otetaan pois

 

Ja tässä vielä yksi runo, joka kosketti minua tänä päivänä.

 

Kun elämä lakkaa
               ohut säie
täältä ikuisuuteen viilletään poikki
kun aukipoljettu tie nurmettuu
                                 alkavat kukat elää
ja tien varsille nousevat sateen itkusta märät pajut

me unohdamme maan kivun
sen että sattui
kun aura kulki ja savi hautasi heinän

 

Oikeasti, erikoiskunniabrilliantemaininta sille kanssabloggaajalle, joka neuvoo rivivälien hävittämisen. Kiitos =)

------------------

edit: nyt rivivälit muutettu kiitos erikoiskunniabrilliantebloggaaja Marikan!