Kalliomaalaukseen on kuvattu rehevä nainen, jonka osaan tuhansia vuosia myöhemmin eläytyy toinen nainen. Naisen mieltä askarruttaa myös lähisaaren yksinäinen mies. Erakko osoittautuu kuitenkin oudommaksi kuin nainen on koskaan osannut kuvitella.

Palavat kuvat on romaani syksyn viimeisistä päivistä järvimaiseman ja kalliomaalausten tuntumassa, kaupunkia paenneesta naisesta ja elämäänsä paenneesta miehestä. Romaani on täynnä tunnelatausta, niin vihaa kuin rakkautta, ja sen kieli on runollista ja elävää, kuten Eeva Tikalla aina. (Teksti kirjan takakannesta)

-------------------------------------------

Olen lukenut Eeva Tikan kirjoja nuoruusikäisenä, mutta en enää sen jälkeen. Jäin miettimään miksi, koska muistan, että kirjat Annu, Aurinkoratsastus ja Pojan paluu olivat mielestäni erinomaisia kirjoja. Varmaankin olen silloin valinnut kirjoja enemmän aiheen perusteella, ja tällaiset ikääntyneiden ihmisten mietteitä kuvaavat teokset eivät ole yksinkertaisesti kiinnostaneet silloin tarpeeksi, jotta olisin niihin jaksanut syventyä. Palavien kuvien jälkeen sen sijaan tuntuu, että tekisi mieli lukea koko Tikan tuotanto ja käydä vielä nuo jo luetutkin kirjat uudestaan läpi.

Eeva Tikka kirjoittaa todella kaunista ja runollista kieltä. Kirjaa lukiessa mieli oikein rauhoittuu ja lepää siinä maisemassa, jonka kirjailija sanoilla luo. Tapahtumat sijoittuvat Saimaan saarille, minulle täysin vieraaseen ympäristöön, mutta jos minun pitäisi valita oman elämäni loppupuolella jokin paikka, jonne haluaisin vetäytyä yksin pohdiskelemaan ja tekemään elämäni tilinpäätöstä, se olisi varmasti juuri jokin yksinäinen saari ja karu mökki.

Kirjan päähenkilöitä ovat mies ja nainen, jotka kumpikin asuvat omilla saarillaan ja käyvät arkisten askareittensa lomassa läpi menneisyyttään. Naisella on takanaan keskenmeno ja lapseton avioliitto, joka lopulta päättyi uskottomuuteen ja avioeroon. Miehellä puolestaan on takana sodassa vietetty nuoruus, jonka aiheuttamista traumoista hän ei ole koskaan päässyt eteenpäin. Ne ovat koteloituneet hänen sisäänsä. Siellä asuvat rinnakkain herkkä lämmin sydän ja outo pahuus, joka aika ajoin saa miehen ryhtymään tekoihin, joita hän ei itsekään käsitä.

En kerro tapahtumista enempää, jos joku haluaa lukea kirjan. Tämä kirja joka tapauksessa kosketti jotakin minussa. Naisen elämästä lukiessa tuli ehkä suru siitä, että joku voi antaa elämänsä mennä niin ohi. Miehen elämästä lukiessa puolestaan suru siitä, miten yksin mies oli mielensä sisässä. Kukaan ei voinut auttaa häntä, kaikki jäivät lopulta vieraiksi hänelle. Miehen rakkaus omaa poikaa kohtaan oli kuitenkin vahvaa. Mietin, miten paljon poika mahtoi käsittää isänsä rakkaudesta. Saiko hän sitä käyttöönsä elämänsä voimavaraksi vai jäikö se miehen sisään karun käytöksen alle piiloon?

Suosittelen tätä kirjaa sellaisille, jotka haluavat pohtia ihmiselämää hieman pintaa syvemmältä eivätkä kavahda ihmismielen synkkien puoltenkaan kohtaamista. Vaikka kirjan kieli onkin äärimmäisen kaunista ja herkkää, se ei kuitenkaan ole mitenkään vaikeaa luettavaa.