On kevät, Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen vaimon ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn.

Tyttärentytär Anna kuvittelee mieluummin toisten tarinoita kuin kertoo omaansa. Hänelle mummo kertoo Eevasta, josta on vaiettu vuosikaudet.

Lastenhoitajaksi palkatun nuoren naisen ääni vie toiseen todellisuuteen, 60-luvun alkuun, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita.

Auki kiertyvät äitien ja tyttärien tarinat, joissa muisti pettää, koska se on lohdullisinta.

---------------------------------------

Tämä on aivan käsittämättömän ihana, kaunis, upea, herkkä teos. Sanat loppuvat, kun yritän kuvata tätä. Tuntuu kuin tekisi kirjalle väkivaltaa, jos alkaisi analysoida sitä pala palalta. Nämä olivat päällimmäiset tunnot, kun yöllä sain luettua kirjan loppuun. Kirja sai minut itkemään ja samalla tuntemaan jonkinlaista syvää kiitollisuutta kaikesta, mitä minulla on, ja ymmärtämään miten ennalta arvaamatonta ja kontrolloimatonta elämä syvimmiltään on. Ihan turhaa miettiä koko ajan, tekisinkö niin vai näin vai sittenkin noin. Elämä ei alistu meidän tahtoomme eikä mukaudu meidän suunnitelmiemme mukaiseksi. Jostain syystä kirja herätti myös valtavan rakkauden omia lapsiani kohtaan. Teki mieli mennä keskellä yötä nostamaan oma nelivuotias tyttö syliin. Suosittelen lämpimästi!