Miksi isän hauta on ollut keväästä lähtien hoitamatta?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kysymys vie AnnaCin, toimittajanuraansa aloittelevan nuoren naisen, vanhan rakkaustarinan jäljille hetkenä jolloin hänen oma rakkaussuhteensa on tuskallisessa käännekohdassa. Tytär löytää isänsä kahden vuosikymmenen takaisista kirjeistä kertomuksen lyhyistä kohtaamisista ja pitkistä eroista, miehestä joka väistelee ja suojautuu, naisesta joka häiritsee ja rikkoo suojauksen.

 

Rakkaus luonnonvoimana, rajuna kamppailuna jossa vastatusten ovat ihmisen vapauden tarve ja sitoutumisen kaipuu, miehen ja naisen erilainen kuva rakkauden riskeistä ja mahdollisuuksista on Märta Tikkasen tuotannon läpikäyvä teema. Yksityisalueessa sitä heijastavat isän ja tyttären toisiinsa lomittuvat äänet, toinen nuori ja välitön, toinen varautunut ja viiltävä.

 

 

Olen lukenut tätä kirjaa ollessani melko tympeällä mielellä ja voi olla, että minun viimeaikainen mielialani vaikuttaa liikaakin mielipiteeseeni tästä kirjasta. Joka tapauksessa koin kirjan todella tylsäksi ja ärsyttäväksi. 238 sivua ihmisen päänsisäistä jorinaa: rakastaa, ei rakasta, lähestyy, ei lähesty, haluaa, ei halua. Hohhoijaa, jälleen kerran.

 

Kirja alkaa AnnaCin osuudella. Hän on rakastunut naimisissaolevaan, itseään reippaasti vanhempaan kollegaan, joka on lähtenyt ulkomaille selvittelemään ajatuksiaan. Tarkoituksena on ilmeisesti ollut, että yhteydenpito AnnaCin kanssa loppuisi tähän erossaoloon. AnnaCi kirjoittaa miehelle kuitenkin kirjeitä, vaikka ei lähetäkään niitä hänelle. Kirjeissä hän vatvoo tuntemuksiaan ja pohtii myös isäänsä, joka on kuollut jo AnnaCin ollessa 2-vuotias. AnnaCi löytää isältään perimästään talosta isän saamia kirjeitä ja ymmärtää näiden perusteella, että isälläkin on ollut salainen suhde toiseen naiseen.  Kirjan toinen osuus kuvaa sitten asioita isän näkökulmasta, kunnes lopussa palataan jälleen AnnaCi:hin ja hänen rakastettuunsa.

 

Mikähän siinä on, että naisten pitää aina avata koko sisimpänsä ja vielä kirjeen muodossa? Nainen  olettaa, että mies kuuntelee, ymmärtää ja oivaltaa. Nainen luottaa ja jaksaa loputtomasti ymmärtää. Mies ahdistuu naisen päällekäymisestä ja vetäytyy. AnnaCin isäkin pitää yhteydenotossa useiden kuukausien mittaisia taukoja, laittaa välit poikki useampaan kertaan, kunnes hänen omat tarpeensa nousevat pintaan ja hän alkaa taas etsiä yhteyttä tähän naiseen. Ajatustakaan ei suoda sille, miten nainen mahdollisesti asiat kokee.

 

Ehkä ärtymystäni kirjaa kohtaan lisäsi se, että itsekin olen niin monesti ollut rakastajan, ymmärtäjän, kuuntelijan ja kirjeenkirjoittajan roolissa, ja kun suurin osa kirjasta oli kirjoitettu omien sisäisten konfliktiensa kanssa kamppailevan, naista kohtaan melkoisen välinpitämättömän, keski-ikäisen miehen näkökulmasta, niin samastumisen kanssakin oli vähän niin ja näin.

 

Kenties tämäkin kirja jonkinlaiseen lukijakuntaan uppoaa, mutta ei minuun.