Miksi pitäisi tyytyä siivoamaan toisten sotkuja, kun paremmin tienaa kauppaamalla omaa ruumistaan? Näin järkeilee Noora, jolle prostituoidun työn aloittaminen on helppoa. Ei tarvitse muuta kuin maata aloillaan ja kuvitella itsensä toisaalle, ja rahaa virtaa. Mutta Noora eristäytyy ja muuttuu sulkeutuneeksi. Eikä lopettaminen ole helppoa - ei vaikka iho ja itsetunto revitään riekaleiksi. Vuokra on maksettava. Asiakkaita on tyrkyllä. Raha houkuttaa.

Punainen mekko on kivulias kuvaus eksyneestä sukupolvesta, jonka tulevaisuutta samentavat epärealistiset haavekuvat. Päähenkilö haluaisi kelvata, mutta epävarmuus ja itseinho ovat ihmissuhteiden tiellä. Hän puhuu avoimesti, ja tuntemuksiin on helppo samastua.

Romaani ei moralisoi, ei politisoi eikä etsi syitä. Kerronta on lakonista ja siitä on riisuttu paatos tai glorifiointi. Intensiivisinä toistuvat kohtaukset pakottavat epämiellyttävän lähelle raadollista arkea.

--------------------------------

Luin tämän parissa tunnissa eikä ollut vaikea motivoitua kuten edellisen eepoksen kohdalla. Alussa Nooran päämäärätön ajelehtiminen oli ärsyttävää seurattavaa ja mietin monta kertaa, miten ihmisestä tulee tällainen, että ei ota mitään vastuuta omasta elämästään, pyörii ja hyörii vain tilanteesta toiseen, hukkaa mahdollisuutensa ja valehtelee itsensä ulos hankaluuksista. Nooran luonnekuvaa ei tässä kuitenkaan juuri taustoiteta. Epämääräisesti viitataan poissaolevaan isään ja äitiin, jonka kanssa Noora ei oikein tule toimeen, mutta tällaisia taustoja on niin monella muullakin eivätkä kaikki kuitenkaan pilaa elämäänsä näin. Kun Noora alkaa tienata rahaa prostituutiolla, alku on jännittävää, mutta pian elämä muuttuu tympeäksi riippuvuudeksi helposta rahasta ja lukijan suussa alkaa maistua sperma. Jos kirja jotakin tekee selväksi, niin ainakin sen että prostituoidun elämässä ei ole mitään hohdokasta. Sellaisena se täyttää hyvin tehtävänsä, vaikka kirjallisesti ei mikään mestariteos olekaan.