Jorvin sairaalaan tuodaan pahasti viillelty vähäpukeinen nainen. Maria Kallion epäilykset kytköksestä maksullisen seksin maailmaan heräävät kunnolla seuraavana pävänä, kun tunnettu prostituoitu murhataan suorassa televisiolähetyksessä.

Lulu Nightingale on tarjonnut seksipalveluja Rivo Satakieli -studiossaan, jonka asiakkaisiin lukeutuu myös yhteiskunnan nokkahenkilöitä.

Maria Kallion ja hänen alaistensa tutkimuksia haittaa reviiritaistelu keskusrikospoliisin alamaailmaoperaation kanssa. Kaiken lisäksi henkirikoksia tulee lisää. Maria Kallion elämää ei tee helpommaksi myöskään se, että hänen aviomiehensä Antti viihtyy liiankin hyvin työpaikallaan Vaasassa.

Leena Lehtolaisen Rivo Satakieli on vastustamattomasti mukaansa imaiseva jännityskertomus ajankohtaisista ja poliittisesti arkaluonteisista kysymyksistä. Se on myös dramaattinen ja uskalias tarina ihmisen yöpuolesta ja maksullisen seksin maailmasta, jossa Maria Kalliokin joutuu elämänsä pinteeseen.

-------------------------------

Ihan hyvä kirja, jota voi suositella muillekin. Jännitys pysyi koossa loppuun saakka eikä missään vaiheessa tullut kuolleita kohtia. Maria Kallion perhe-elämää kuvattiin koko ajan sujuvasti rikosten ratkaisemisen lomassa ja se istui tarinaan varsin hyvin. Sääliksi kävi vain Marian lapsia, jotka eivät vanhempiaan näiden töiden takia juuri nähneetkään. Ja samalla tunsin omantunnon pistoksen sydämessäni, kun mietin, näkevätkö omanikaan aina, tai jos näkevätkin minut tässä, niin olenko todella läsnä heidän elämässään vai pelkkä kuori vain.

Lehtolaisen kirjoissa minua kuitenkin aina hieman häiritsee se, että tapahtumat ovat melko epäuskottavia ja monissa kohdissa on suoranaisia asiavirheitä. Eniten tämä on paistanut läpi Tappava säde -kirjassa, josta voin suoralta kädeltä sanoa omaan työkokemukseeni ja ammattitaitooni perustuen, että se on ihan mielikuvitusjuttua. Jotain taustatyötä olisi voinut vaivautua tekemään. Tässäkin käsillä olevassa kirjassa mietin muutamia pikkuyksityiskohtia kuten kuvausta 8-vuotiaiden taitoluisteluharjoittelusta. Kovasti tehtiin ja hallittiinkin jo ties mitä erilaisia hyppyjä, mutta kuitenkaan ei kilpailtu ollenkaan. Totuus on kyllä toisenlainen. Ja miten voi olla mahdollista, että vuonna 2005 ei pääkaupunkiseudulta löytynyt venäjänkielistä tulkkia jututtamaan rikoksen uhria. Kai siellä joku tulkkikeskus on, mistä tulkin voi tilata. Luulisi, että poliisilla on omiakin tulkkeja, jos kerran iso osa "asiakaskunnasta" on itärajan takaa tulleita.

Pikkujuttujahan nämä ovat, mutta minua ärsyttää, ettei tämän tason asioita ole voitu tarkistaa ja hioa.