Syksy haisee. Ummehtuneelta ja makealta ja sakealta. Sellaiselta kuin kuumana päivänä rakastelun jälkeen, paahdetulta sokerilta ja ruumiin eritteiltä yhtä aikaa. Mikä muu vuodenaika kykenisi olemaan yhtä väkevä? Ei, vasta silloin minä vedän ilmaa kunnolla sieraimiini ja työnnän käteni multaan, upotan sinne pulleita karheita sipuleita jotka loistavat keväällä. Sanotaan, että kukat ovat valon aikaansaannoksia. Mutta minulle niitä ei ole ilman syksyä, värien ja makujen ja hajujen ilotulitusta.

------------------

Takakansi ei paljoa kerro tästä kirjasta, mutta kirjoitin sen kuitenkin nyt tähän. Se on tekstinäyte Vuoriston kirjasta. Juuri tällaista äärimmäisen kaunista kieltä hän kirjoittaa.

Kirja on novellikokoelma, jossa samoja tapahtumia käsitellään eri henkilöiden näkökulmasta. Keskiössä on lapsen saaminen ja lapsen menettäminen.

Itselleni lukukokemus oli aika rankka. En pysty edes ajattelemaan lapsen menettämistä. Se olisi minulle ja varmasti kenelle tahansa äidille pahinta, mitä voisi tapahtua.

Aloin kirjaa lukiessani pohtia sitä aikaa, kun sain ensimmäisen lapseni. Olin etukäteen niin varma itsestäni ja äitiydestäni. Shokkina tuli se, ettei kaikkea voinutkaan itse hallita, vaan vauva olikin sitova, riippuvainen, vaativa ja monia ristiriitaisia tunteita herättävä pieni olio, jonka kanssa ei pystynyt edes kommunikoimaan, kun se vain huusi tunnista toiseen. Toisaalta taas lapsen elämä oli silloin minun käsissäni. Minä saatoin rakentaa sen elämään turvalliset puitteet ja antaa sille ne asiat, mitä se kasvaakseen tarvitsi. Kukaan ei voinut uhata minun lastani.

Päiväkotivaiheessa tuli muutos, kun lapsi hävisi useiksi tunneiksi päivässä hoitopaikkaan. Vieraat ihmiset hoitivat lastani eivätkä muistaneet antaa palautetta muuten kuin silloin, kun jokin meni huonosti. Lapsi valitti välillä, ettei pääse kavereiden leikkeihin, mutta päiväkodin aikuiset olivat eri mieltä asiasta eikä minulla ollut mitään keinoja selvittää, miten asiat oikeasti olivat. Tunsin välillä avutonta raivoa, mutta jotenkin sopeuduin siihen, että näin se menee. Lapsen on pärjättävä siellä työpäiväni ajan ja lopulta hän oppikin pärjäämään.

Nyt lapsi on aloittamassa koulua. Ehkä juuri siitä syystä Vuoriston kirjan päättävä osio koulukiusatusta pojasta kosketti ja kylmäsi. Tällä pojalla oli ihana, rakastava ja turvallinen perhe, mutta kuitenkin kaikki päättyi pahimmanlaatuiseen tragediaan, mitä kuvitella saattaa. Eivätkä vanhemmat voineet sille yhtään mitään.