"Minulla ei ole varaa astua korkokengillä heidän sielunsa päälle. Olen niin huonoa ainesta itsekin, että toinen huono uskaltaa tulla lähelleni. Minulla ei ole ollut koskaan varaa heittää toista ihmistä kivellä." Näin sanoo Hilja Aaltonen. Hän on maamme tunnetuimpia kristillisiä vaikuttajia. Hän on tulisieluinen puhuja, luotettava sielunhoitaja, armoitettu runoilija ja kirjailija. Tässä kirjassaan hän avaa muistojensa kammiot. Hän kuvaa lapsuuttaan, väkevän ihanteellista nuoruuttaan ja pitkää elämäntyötään ihmisten keskellä. Kirjan ilmapiiri sulkee lukijan lämpimään ja hoitavaa syleilyyn. Hilja Aaltosen elämänkokemukset ja ajatukset avaavat lukijalle tietä luottamukseen ja toivoon. Kirjan uudistetun 3. painoksen lopussa käydään läpi Hilja Aaltosen elämää vuosina 1988 - 2003 sekä Hilja Aaltosen omin sanoin että hänen poikansa Jorma Aaltosen kuvaamana luvussa "Äiti ei ole mistään kipeä". Nyt 96-vuotiaalla Jumalan palvelijalla on yhä sanottavaa tämän ajan ihmisille. Hän seuraa aikaansa ja tapaa yhä päivittäin apua ja neuvoa tarvitsevia ihmisiä ja "koskaan taivas ei ole sanonut, että tie on tukossa". Hilja Aaltonen tuntee, että kaikissa kirkoissa eletään niin raskasta aikaa, että ihmiset nukkuvat "viikatteensa varteen". Hän uskoo kuitenkin, että pian alkaa herätys, joka koskettaa voimakkaasti koko Suomen kansaa. (Teksti kirjan takakannesta)

Kirjan takakansi kuvaa melko kattavasti sen, mitä tästä kirjasta on sanottavana. Kirja on mielenkiintoinen kuvaus ihmisestä, joka on elänyt hyvin erikoislaatuisen elämän. Jossain kohdassa olisin kaivannut enemmänkin syvyyttä ja tarkempaa kuvausta hänen evankelistan työstään, kohtaamistaan ihmisistä ja Jumalan johdatuksesta. Melkein mielenkiintoisinta antia oli kirjan alkupuoli, jossa kuvattiin Hiljan lapsuus- ja nuoruusmuistoja. Maailma on muuttunut sadassa vuodessa niin paljon, että tuntuu melkein ihmeeltä, että joku ylipäätään on vielä kertomassa meille noista ajoista. Hilja romantisoi vanhoja aikoja melkoisesti. Toisaalta hänen näkemyksissään on totuuden siemen. Nykyaika on monessa suhteessa pinnallisempaa ja ihmisiä riivaavat hyvistä elämänolosuhteista huolimatta sellaiset sisäiset ahdistukset, jotka olivat entisajan ihmisille aivan vieraita.

Taidan olla melkoinen tiukkapipo, mutta tässäkin kirjassa minua häiritsivät sen rakenteelliset puutteet, jonkinlainen epämääräisyys ja hajanaisuus. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan siitä, kun Hiljan äidin odotusajasta kaunokirjallisessa muodossa. Sitten seuraa pitkä pätkä, jossa Hilja muistelee lapsuusmuistojaan. Nämä on kirjattu ylös tavallisen puhekielen rytmiä mukaillen. Seuraavaksi tulee osuus, jossa kirjan kirjoittaja kuvaa Hiljan Jumalalta saamia lahjoja (esim. profetointi) ylistäen Hiljaa maasta taivaaseen. Tässä kohdassa tulee sellainen olo, että ei näin ihmeellistä ihmistä voi maan päältä löytyäkään. Viimeinen osuus on puolestaan kirjoitettu haastattelun muotoon. Kirjan kirjoittaja esittää kysymyksen, johon Hilja vastaa. Lopussa on vielä kuvaus Hiljan nykyisestä elämästä vanhainkodissa sekä kirjoittajan että Hiljan pojan silmin nähtynä.

Joka tapauksessa Hilja Aaltonen on sen verran mielenkiintoinen henkilö, että tähän kirjaan kannattaa tutustua.