Rasmus on orpo lastenkodin poika, jota kukaan ei huoli lapsekseen. Yhtä hyvin saattaisi vaikka kuolla, Rasmus miettii. Tai lähteä omin päin etsimään kotia maailmalta. Matkalla hän törmää Paratiisi-Oskariin, vanhaan kulkuriin, jonka harmonikka ja iloiset laulut tunnetaan maakunnan jokaisessa kylässä. Oskari ottaa Rasmuksen toverikseen, ja niin he aloittavat yhteisen vaelluksensa. Kesäinen maantie johtaa ystävykset keskelle vaarallista ja monivaiheista seikkailua.

----------------------------

Ostin tämän kirjan viime jouluna pojalleni joululahjaksi ja nyt koulun aloittamisen kunniaksi ryhdyimme lukemaan sitä iltasaduksi. Lukutahti on ollut hidas, sillä ihan joka ilta emme ole ehtineet lukea, vaan olemme välillä valinneet luettavaksi lyhyempiä kuvakirjoja, sarjakuvalehtiä tms., kun nukkumaanmenoaika on painanut päälle. (Kuvakirjojen suhteen olen muuten tehnyt sen päätöksen, että niistä en ajanpuutteen vuoksi bloggaa, koska niitä meillä luetaan niin paljon. Sen sijaan tällaiset paksummat lastenromaanit kirjaan tänne, jos sellaisia saamme luettua kannesta kanteen.) 

7-vuotias poikani odotti aina sitä hetkeä, jolloin taas lukisimme "Rasmus-kirjaa". Häneen vetosi sydänjuuria myöten Rasmus-pojan yksinäinen kohtalo ja rakastavien vanhempien etsintä. Astrid Lindgren kuvaa lapsen maailmaa todella taitavasti ja myötäeläen ja mikä parasta, hän ei aliarvioi pieniä lukijoitaan. Kirja oli paikoin hyvin surullinen ja toisin paikoin taas niin jännittävä, ettei se ehkä ollut paras mahdollinen valinta juuri iltasaduksi. Loppu on joka tapauksessa onnellinen ja niin koskettava, että tämä äitikin itki sitä lukiessaan. 4-vuotiaalle kirja oli vielä liian puiseva, mutta kouluikäiselle juuri sopivaa luettavaa.