Torey Hayden saa opetettavakseen kuusi ongelmalasta, joiden kanssa kukaan muu opettaja ei ole pärjännyt. Kolme heistä on kotoisin sodanrepimästä Pohjois-Irlannista, ja kaikki kuusi kärsivät vaikeista tunne-elämän häiriöistä kuten aggressioista tai puhumattomuudesta.

Haydenin suurimmaksi haasteeksi muodostuu kuitenkin erään oppilaan äiti Ladbrooke, jonka näennäisesti täydellistä elämää varjostavat monenaliset ongelmat itsetuhoisuudesta alkoholismiin.

-------------------------------

Aivan ihana kirja!! Nyt tuntuu, että pitkän kuolleen kauden jälkeen löytyy taas sellaista luettavaa, joka innostaa ja vie ajatukset aivan muihin maisemiin kuin tähän tavalliseen, harmaaseen arkeen. Täytyy kyllä myöntää, että tätä kirjaa luin aamuviiteen saakka, joten tämä päivä meni koko lailla nukkuessa.

Työskentelen itsekin erilaisten ongelmien kanssa painivien lasten parissa,  joten myös siitä syystä Haydenin kirjat vetoavat. Ihailen sitä uhrautuvuutta, jolla hän paneutuu ja suorastaan omistautuu näiden ihmisten auttamiselle. Tällaisella työotteella tulee myös tulosta. Tai ainakin sellaisen kuvan saa hänen kirjoistaan. Lisäksi hän osaa kirjoittaa niin, että hänen kuvaamiinsa ihmiskohtaloihin on helppo samastua ja heistä alkaa itsekin välittää. 

Haydenin kirjat noudattavat kyllä lähes aina samaa kaavaa. Alussa kuvataan lapset, jotka tulevat hänen opettamalleen erityisluokalle. He ovat poikkeuksetta niin vaikeita, ettei kukaan muu ole heidän kanssaan pärjännyt. Itse asiassa suurin osa heistä on niin pahasti häiriintyneitä, että heidän oikeampi paikkansa olisi sairaalakoulussa ja pitkällä lastenpsykiatrisella jaksolla (ainakin näin suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna). Haydenin haasteena on luoda kontakti jokaiseen lapseen ja tehdä näistä hyvin erilaisista lapsista toimiva ryhmä. Hän itsekin myöntää taitojensa tällä alueella perustuvan pitkälti henkilökohtaiseen karismaansa. Sitten Hayden keskittyy kuvaamaan kirjoissaan yhtä lasta hieman tarkemmin ja muut kulkevat sivuhenkilöinä. Juoneen kuuluu, että Hayden on ensin aivan ihmeissään ko. lapsen kanssa ja sitten pikkuhiljaa lapsi alkaa luottaa häneen, avautua ja kertoa itsestään niin, että Hayden pääsee auttamaan lasta. Siinä vaiheessa hän yleensä onkin jo kovaa vauhtia rikkomassa niitä puitteita, joita me  Suomessa kutsuisimme ammatillisuuden rajoiksi. Loppu on tietysti aina onnellinen ja lapsi saa hyvän tulevaisuuden. Tässä kirjassa toistuu tuo sama kaava paitsi että keskushenkilönä ei olekaan lapsi, vaan oppilaan äiti.

Toki minua mietityttää jotkut asiat näissä kirjoissa kuten se, että Torey Hayden on lähes kaikissa kirjoissa noin 30-vuotias ja hänellä on kaksi loppututkintoa, 10 vuoden kokemus ja lisäksi hän on todella äärimmäisen taitava näiden lasten ja perheiden kanssa. Lisäksi ihmettelen sitä, miten hänellä on ollut aikaa ja mahdollisuuksia oikeasti uppoutua niin täysin ihmisten auttamiseen. Häneen omaan elämäänsä viitataan kirjoissa vain kursorisesti. Se on tuntunut olevan täysin sivuroolissa työn rinnalla.

Myös amerikkalainen systeemi kummastuttaa, jos se todella on tällainen kuin Torey Haydenin kirjoissa kuvataan. Käsittääkseni tässäkin kirjassa olisi useamman lapsen kohdalla ollut jo hyvinkin aiheellista pyytää lastensuojelua apuun. Useiden näistä lapsista olisi pitänyt olla intensiivisessä psykoterapiassa tai muussa kuntoutuksessa. Myös poliisia olisi tarvittu etenkin siinä tilanteessa, kun vahvassa humalassa oleva Ladbrooke lähti lähes päivittäin kuljettamaan lastaan autolla kotiin. Torey ei kuitenkaan viittaa kirjassa em. instituutioihin, vaan pähkäilee lähinnä, miten itse voisi auttaa.

No, turha näitä on miettiä! Viihdettähän tämä on, hyvin kirjoitettua ja ajatuksiakin herättävää. Suosittelen mielihyvin.