Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin taloaan Viron maaseudulla. Maa on itsenäistynyt edellisenä vuonna ja maareformi on alkanut. Vanhan naisen arjen katkaisee pihalle pyörtynyt parikymppinen Zara. Tultuaan tajuihinsa Zara kertoo pakenevansa väkivaltaista miestään. Kohtaaminen nostaa Aliiden mieleen repivät muistot nuoruuden traagisesta rakkaudesta ja valinnoista, jotka sinetöivät hänen lähimpiensä kohtalon. Omiin epätoivoisiin ratkaisuihinsa pakotetun Zaran tilanne puolestaan osoittaa, että vaikka aika on toinen, vaino ei ole loppunut, muuttanut vain muotoaan.

Puhdistuksen syvintä ydintä on petos, johon epätoivoiset tunteet ajavat. Romaani avaa myös Viron vaiettua lähihistoriaa yhden suvun kokemusten kautta. Kirja antaa äänen sodan, kommunismin ja sorron uhreille. 1940-luvulla koettujen nöyryytysten ohella teoksessa nousee esiin nykynaisiin epävakaissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa kohdistuva hyväksikäyttö.

                                         --------------------------------------

Huh, mikä kirja! Näin rankkaa ja ravistelevaa lukukokemusta ei ole tullut vastaan aikoihin. Vaikkei kirja ole mikään kevyt luettava eikä kuulu millään muotoa "mukaansatempaavien jännärien" kategoriaan, niin silti sitä ei olisi malttanut jättää kesken. Luin yöllä klo 01.30 saakka ja tänään ahmaisin kirjan loppuun.

Taas on vaikea löytää sanoja kuvaamaan luettua. Sofi Oksanen rakentaa tarinan todella taitavasti. Alussa lukija samastuu vahvasti kirjan naispäähenkilöihin Aliideen ja Zaraan. Heidät kuvataan keskellä autioitunutta virolaista maaseutua, jossa vanhat ihmiset elävät lukkojen takana vähäistä omaisuuttaan rosvojoukoilta piilotellen. Taustoja ei kerrota.

Tarinan edetessä Aliiden ja Zaran tarinoita aletaan keriä auki. Toinen tarinoista sijoittuu 1940-luvun sodan aikaiseen ja jälkeiseen Viroon. Toinen tarinoista puolestaan 1990-luvun alkuun, Viron itsenäistymisen ajankohtaan. Näiden tarinoiden keskeisinä teemoina piirtyy esiin naisten brutaali seksuaalinen hyväksikäyttö ja kaikinpuoleinen sorto, vaino ja petos.

Sen perusteella, mitä olen lukenut elämästä entisen Neuvostoliiton tasavalloissa, en ymmärrä, miten siellä on voinut/voi ylipäätään joku elää. Hävettää oikein, kun ajattelen oman elämäni pieniä murheita ja sitä, miten vaikeaa kaikki muka onkaan. Minulla on kuitenkin lähes täydellinen valinnanvapaus oman elämäni suhteen. Voisin tehdä monia asioita toisin kuin nyt teen, jos haluaisin muuttaa elämääni. Kirjan naisilla ja miehillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Ja silti heidänkin on elettävä.

Jos miettii vielä laajemmin noita kirjoja, joita tänä vuonna on tullut luettua, niin kyllä ne ovat omaa maailmankuvaani laajentaneet, esim. afrikkalaisen lapsisotilaan tarina, kiinalaisen yhteiskunnan ja historian kuvaukset. Maailma on todella paha paikka ja ihminen on sisimmältään paha.

No, joka tapauksessa suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Se saattaa olla jopa paras tänä vuonna lukemani teos.