Sirpa Väätäinen on kolmen lapsen kotiäiti. Tiina Leiwo on pankin ulkomaanosaston rahoituspäällikkö. Anja Jokinen on 60-vuotias leskirouva. Näillä kolmella naisella ei ole mitään yhteistä. Paitsi että heitä lyödään.

Säde Vasara on 35-vuotias sosiaaliterapeutti, yksinäinen, väritön ja kiltti. Rankkaan työhön Turvakoti Kotipesässä tuovat iloa kuorolaulu ja yksisilmäinen kissa Sulo. Kun Säde luopuu sivustakatsojan roolistaan, muuttuu monen ihmisen elämä.

Leena Lehtolaisen seitsemäs rikosromaani pureutuu kuumaan aiheeseen, perheväkivaltaan. Perhearvot ovat kaikkien huulilla - mitä tapahtuu julkisivujen takana?

                                     -----------------------------------

Sain kirjan jo eilen loppuun, mutta en päässyt heti kirjaamaan. Nyt täytyy oikein kaivaa muistilokeroista niitä ajatuksia ja mielikuvia, joita kirja herätti.

Ihan ensimmäiseksi jotenkin ärsyynnyin siihen tapaan, miten tämä hiljainen, kiltti ja väritön nainen otti elämänsä ohjat omiin käsiinsä. Kun itsekin olen kipuillut samanlaisen kiltteysongelman ja miellyttämisentarpeen kanssa, niin en jaksa uskoa, että kenessäkään ihmisessä todellisuudessa voisi tapahtua noin radikaalia muutosta ihan tuosta noin vaan. Kirjan loppuosassa tosin selviää, mikä sai Säteen muuttumaan, mutta silti. Muutos on vähän turhan äkkinäinen ollakseen todentuntuinen.

Sinänsä on vapauttavaa samastua Säteen hahmoon. Hän todellakin panee tuulemaan ja toimii monessa suhteessa kuten itsekin haluaisin toimia. Erityisen tervetullutta on se, miten hän tekee muutoksia Turvakoti Kotipesässä, jossa on vähän liiankin terapeuttinen ja ihmiseen uskova ilmapiiri. Minut yllätti tällainen ajattelutapa, kun itseni on koulutettu ottamaan perheväkivalta äärimmäisen vakavasti ja ajattelemaan, että kun mies lyö, niin se on sitten menoa. Mitään tietä takaisin ei ole. Säde saa kuitenkin aikaiseksi sen, että naisen hätä otetaan todesta ja häntä kannustetaan tekemään rikosilmoitus eikä vain antamaan anteeksi.

Olihan kirjassa muitakin ammatti-ihmisen silmiin osuvia epärealistisia yksityiskohtia kuten vaitiolovelvollisuudesta lipsumiset ja se, ettei lastensuojeluilmoitusta tehty, kun asiakas ei halunnut apua. Eihän siinä sitten enää asiakkaalta kysellä, haluaako vai ei, jos lapset ovat perheessä vaarassa. Jo se riittää tosielämässä ilmoituksen perustaksi, että lapsi joutuu näkemään kotonaan perheväkivaltaa, vaikka se ei edes kohdistuisi häneen.

No joo, mutta dekkarihan tämä oli eikä mikään tosielämän kuvaus. Kiinnostava ja otteessaan pitävä loppuun saakka. Suosittelen.