Kahvilassa työskentelevä Lolita saa lahjaksi käytetyn kameran, jonka sisällä on kehittämätön filmi. Filmiltä löytyy sarja miehestä ja naisesta otettuja kuvia. Lolita saa selville, että kuvien mies on Ramon Basha, lento-onnettomuudessa vuonna 1971 kadonnut kommunistianarkisti, joka on julistettu kuolleeksi mutta joka ilmeisesti vielä on elossa. Lolitan uteliaisuus muuttuu pakkomielteeksi ja hän päättää selvittää Bashan arvoituksen. Mysteerin ratkomisen myötä juoneen punoutuu joukko muita ihmisiä, muun muassa postinkantaja Jules, Lolitan syvänmerentutkija-isä, prostituoitu Natasha ja hänen rakastajansa sekä kirjailija Simon.

Kaikkien kohtalot kietoutuvat vääjäämättä toisiinsa, vaikka he eivät tiedä sitä. Juonen käänteisiin kulkeutuneet henkilöt ovat tahtomattaankin osa loppuratkaisun verkostoa, joka paljastuu herkullisen salakavalasti.

------------------------

Tämä oli todella kiehtova romaani monestakin syystä. Sen tunnelma oli unenomainen, vaikka kerronta oli hyvin selkeää eikä mitenkään vaikeasti tajuttavaa. Kirjailija ei mainitse näiden tapahtumien aikaa eikä paikkaa. Mietin pitkään, sijoittuvatko tapahtumat Ranskaan vai Espanjaan vai latinalaiseen Amerikkaan vaiko sittenkin Suomeen, kun kirjassa mainittiin markoilla maksaminen ja luminen joulukuu. Ilmeisesti tapahtumien tapahtumapaikalla ei ole kuitenkaan merkitystä, vaan enemmänkin henkilöiden sisäisellä maailmalla ja heidän tekemillään ratkaisuilla.

Kuten kansiliepeeseen painettu teksti kuvaa, Lolita Esposito on kahvilatyöntekijä, joka saa lahjaksi kameran ja jollakin merkillisellä tavalla ikään kuin jumittuu kameran sisältämältä filmiltä löytämiinsä kuviin. Hän yrittää selvittää kuvien esittämien henkilöiden tarinan ja onnistuukin siinä. Tätä kirjaa voi siis tavallaan lukea kuin jännityskertomuksena. Kirjan idea ei kuitenkaan ole jännittävissä juonenkäänteissä, vaan jossain ihan muussa.

Lolita on täysi-ikäinen, mutta asuu isänsä kanssa kahdestaan. Lolitan äiti on kadonnut omille teilleen ymmärtääkseni jo Lolitan ollessa lapsi. Lolitan ja hänen isänsä elämässä ei tapahdu oikein mitään. Se on paikalleen pysähtynyttä, vailla mitään sen ihmeempää päämäärää tai kunnianhimoa, kunnes Lolita sitten löytää filmin.

En osaa oikein selittää, mistä se johtuu, mutta Lolitan tekemisiä on jotenkin riemukasta seurata, vaikka niitä ei ole missään nimessä kirjoitettu humoristiseen sävyyn. Ehkä se johtuu siitä, että Lolita ylittää jatkuvasti sopivaisuussääntöjä siinä, miten muiden ihmisten kanssa kommunikoidaan. Esimerkiksi kahvilassa työskennellessään hän menee muitta mutkitta kyselemään ihmisiltä, mitä nämä ajattelevat, ja numerotiedusteluun soittaessaan hän alkaa kysellä vastaajan tuntomerkkejä ja ilmoittaa kuulleensa tämän äänen joskus ennenkin. Kampaajalla ollessaan hän juuttuu liian kuumaan tukankuivaajaan ja kun kampaaja ei tule päästämään häntä pois, vaan juoruaa puhelimessa sydämensä kyllyydestä, hän tulee itse kuivaajan alta pois ja kääntää kuivaajan kohti höyhenkasaa saaden aikaan melkoisen katastrofin, mutta ajatellen itse vain "kuinka kaunis sade". Kun hänen nuori ystävänsä suree tavoittamatonta rakkauttaan, Lolita tempaisee pojan takahuoneeseen ja auttaa tätä pääsemään poikuudestaan. Lolita tekee ja sanoo sellaisia asioita, joita useimmat varmaan kaipaisivat tehdä. Kaikkihan me mietimme joskus "mitä tuon päässä liikkuu" tms. mutta harvoin menemme suoraan kysymään. Ainakin minuun tämä rohkeus vetosi niin, että pidin tästä henkilöhahmosta.

Sinänsä en kyllä ihan täysin osaa kuvata, mikä tämä kirjan perimmäinen tarkoitus ja syvin olemus oli, mutta ainakin sitä oli nautinnollista lukea jo ihan kielenkin vuoksi sekä tietysti näiden mainiosti kuvattujen henkilöhahmojen ja tapahtumien vuoksi. Suosittelen.