Otin tämän kirjan äitini kirjahyllystä summamutikassa. Muistan lapsena ihailleeni vanhempieni kirjahyllyä ja pohtineeni, minkälaisia tarinoita mahtoi kätkeytyä noiden kansien väliin. Äitini oli kieltänyt lukemasta "aikuisten kirjoja", ja koska hän oli poistanut kirjoista poikkeuksetta kaikki paperikannet, ei edes takakansia lukemalla voinut päästä selville siitä, mistä kirjoissa mahdettiin kertoa. Ursula Pohjolan-Pirhosta muistan pitäneeni valtavan kauniina nimenä!

Nyt on sitten kirjan sisältökin selvitetty. Kirjan nimi "Kuninkaan amiraali" viittaa amiraali Klaus Flemingiin, joka on todellinen historiallinen henkilö. Tapahtumat sijoittuvat 1500-luvulle, jolloin Kustaa Vaasan pojat kuningas Eerik ja hänen veljensä Juhana taistelivat vallasta. Klaus Fleming kuului ensin kuningas Eerikin vannoutuneisiin ja hyvin kunnianhimoisiin miehiin, mutta kokemansa nöyryytyksen jälkeen menetti luottamuksensa kuninkaaseen ja siirtyi tämän veljen leiriin.

Kirja on ihan mielenkiintoinen kuvaus tuosta ajasta. Itselläni on hyvin hatarat muistikuvat lukion historiantunneilta, ja ylipäätään minun on ollut aina vaikea eläytyä historiallisten henkilöiden mielenmaisemiin. Toki tässä oli suurin osa fiktiota, mutta taustalla kuitenkin todelliset historialliset tapahtumat, joten kaipa tämä hiukan minua sivistikin.

Eniten minua häiritsi kirjan kuluessa se, että punainen lanka tuntui välillä katoavan tyystin. Kirjan alkupuolella päähenkilöksi nostettiin Klaus Flemingin sisar Filippa, ja fokuksessa oli hänen rakkaussuhteensa mieheen, jota Klaus ei hyväksynyt hänen puolisokseen. Siinä vaiheessa kirja vaikutti vahvasti romanttiselta rakkausromaanilta, joka lajityyppinä ei kiinnosta minua oikeastaan yhtään. Koska luulin kuitenkin olevani lukemassa rakkausromaania, niin odotin koko ajan, että Filippa rakastuu kirjan nimen mukaisesti johonkuhun amiraaliin. Mutta yhtäkkiä koko Filippa lähes unohtui ja siirryttiin kuvailemaan Klaus Flemingin vaiheita. Kirja oli jo lähes puolivälissä, ennen kuin tajusin, että "Kuninkaan amiraali" oli Klaus (krhhm....).  Yhtäkkiä fokus siirtyikin sitten Klausista kuningas Eerikiin, jonka mielenvikaisuutta kuvailtiin monelta taholta. Sitten hups oltiinkin jo hänen veljessään Maunussa, joka myös oli mielenvikainen, ja tämän naissuhteissa. Nopea paluu Eerikiin. Filipassakin käytiin välillä ja lopussa taas Klaus.

Syntyi sellainen vaikutelma, ettei kirjoittaja ollut oikein osannut päättää, kenestä ja mistä hän tämän tarinan kirjoittaisi ja millä lailla sen tekisi. Mutta kyllähän tämän nyt luki, ja jos jotakuta kiinnostaa historiallinen viihde, niin voihan tähänkin tutustua.