Maailmankuulun tarinankertojan rakkaudentunnustus Afrikalle ja sen katoavalle kulttuurille. Unohtumaton lukuelämys, kirja suurelokuvan takana. (Teksti kirjan takakannesta)

Karen Blixen (1885-1962) oli sukupolvensa kenties huomattavin tanskalaiskirjailija. Hän oli kosmopoliitti joka kirjoitti myös englanniksi ja tunnettiin anglosaksisissa maissa salanimellä Isak Dinesen. Karen Blixen asui kahviplantaasilla Afrikassa lähes kahdeksantoista vuoden ajan, ja onkin sanottu että tutustuminen uuteen, mystiseen maailmaan herätti hänessä sadunkertojan. Blixen saapui Keniaan nuorena morsiamena v. 1914, ensimmäisen maailmansodan aattona, ja eli siellä vuoteen 1931, jolloin hän palasi Tanskaan. Afrikan vuosien muistot Blixen tallensi tuoreen hehkuvina teokseensa Eurooppalaisena Afrikassa, joka ilmestyi v. 1937 ja julkaistiin suomeksi jo seuraavana vuonna. Blixenin muistelmia pidetään yhä poikkeuksellisen eläytyvänä ja hienona kuvauksena afrikkalaisesta arkipäivästä. (Teksti kirjan kansiliepeestä)

Tämä oli varsin mielenkiintoinen kirja. Afrikka aiheena kiinnostaa minua todella paljon. Haluaisin perehtyä siihen enemmänkin ja myös muiden kuin eurooppalaisten silmin.

Kirja on hyvin samantyyppinen kuin Kuki Gallmannin Unelma Afrikasta. Vai pitäisikö kääntää asia toisin päin ja sanoa, että Gallmannin kirja on tämän kopio? Molemmissa kirjoissa eurooppalainen nainen muuttaa Afrikkaan, hoitaa maatilaa, ihmettelee afrikkalaista luontoa ja "alkuasukkaiden" - kuten Blixen heitä kutsuu - elämänmuotoa sekä vieläpä menettää läheisiään. Tarinat sijoittuvat eri aikakausille, mutta aikakausien erilaisuus ei kyllä tarinoissa kovin paljon näy. Tuntuu siltä, että Kuki Gallmannin alkuaikojen elämä Afrikassa oli suunnilleen yhtä alkeellista kuin Karen Blixenin kymmeniä vuosia aikaisemmin!

Tässä kirjassa minua häiritsee jonkin verran sen omituinen rakenne. Kirja on jaettu viiteen osaan. Kolme ensimmäistä osaa ovat voimakkaan kiehtovia kuvauksia afrikkalaisten elämästä ja myös eurooppalaisten plantaasinomistajien ja toisaalta romanttisten harhailijoiden jalanjäljistä Afrikassa. Neljäs osa "Siirtolaisen päiväkirjasta" on kuin täysin erillinen saareke kirjassa. Se koostuu ilmeisesti Blixenin todellisista päiväkirjaotteista, jotka ovat pieniä kuvauksia eri tyyppisistä ilmiöistä, tilanteista ja henkilöistä. En näe näillä pienillä jutuilla oikeastaan mitään yhtymäkohtaa kirjan muihin osiin. Viimeinen osa "Jäähyväiset maatilalle" on puolestaan taas loogista jatkoa alkuun.

Blixenin tyyli kirjoittaa on jotenkin epätasainen. Välillä kirja on niin kiinnostava, ettei sitä pysty käsistään laskemaan, välillä se taas on suorastaan kuolettavan tylsä. Blixen tuo hyvin vähän esille omia henkilökohtaisia tuntemuksiaan, vaan kuvailee asioita enemmän ulkokohtaisesti ja häivyttää oman henkilöhahmonsa taustalle. 

Joka tapauksessa suosittelen tätä kirjaa. Kahden tässä kuussa luetun eepoksen jälkeen tämä oli kyllä epätasaisuudessaankin todella virkistävää ja  kiinnostavaa luettavaa.